tiistai 11. joulukuuta 2012

Kukkoa siiderissä



Tänä syksynä meidän tuhma kukko päätyi teuraaksi ja päätimme hauduttaa sitä omatekoisessa siiderissä. Tähän käy myös muut kuivat siiderit, kuten esim Alkosta Aspall Organic Suffolk Cyder. 
Pullot ovat puolen litran kokoisia, joten jää siitä hieman kokin maisteltavaksikin. 


Oman pihan kukkoa omien omenien siiderissä, eli

kukkoa siiderissä

Kahdelle hengelle

1 kpl kokonaista kukkoa tai jyväbroileria
n. 3dll kuivaa omenasiideriä 
2 kpl valkosipulin kynttä
4 kpl porkkanoita lohkottuina
kourallinen hillosipuleita
suolaa
mustapippuria
timjamia
rosmariinia
persiljaa
1 dl ranskankermaa tai kermaa


Esikäsittely alkaa tietysti sen mukaan, millainen valmistettava sinulla on. Otin meidän kukon pakkasesta sulamaan jääkaappiin 3 päivää aiemmin ja ennen valmistamista huuhtelin sen juoksevan veden alla.
Sen jälkeen kuivasin sen keittiöpyyhkeellä ja poltin kynttilän alla suurimmat karvat pois. Mutta tätä kynttilähommaa ei kaupan broilereille tarvitse onneksi tehdä.

Paloittele kukko pienemmiksi osiksi, jolloin se oh helpompi kypsentää pannulla. Irrtoita koivet viiltäen vetsellä nahka auki sisähaarasta ja ruksauta kädellä lonkka irti paikaltaan. jatka veitsellä myös toiselta puolelta.
Irroita samalla tavoin myös siivet.
Rintapalat saat vetämällä veitsellä ensin rintalastan keskeltä viillon ja annat veitsen myötäillä kylkiluita.
Kukosta jäävää ruhoa ei kannata heittää pois, sillä siitä saa keitettyä maukasta kanalientä, kun paahdat sen ensin uunissa ja keittelet sen jälkeen kattilassa liemijuuresten kanssa.

Porkkanan palat kannattaa paahtaa kuumalla pannulla, niin niistä lähtee parempi maku.

Paista paloittelemasi osat kuumalla pannulla pinnalta ruskeaksi muutamassa erässä. Älä laita tavaraa liikaa kerralla, sillä muuten pannu jäähtyy ja lihoista valuvat vain nesteet pihalle. Lisää kypsien lihojen päälle suolaa ja pippuria. Voit kypsentää ruoan joko uunissa syvässä astiassa tai liedellä korkeareunaisessa paistinpannussa kannen alla.

Jos kypsennät lihan pannussa loppuun, Käytä valkosipulia hieman pannulla, mutta varo polttamasta sitä. Lisää siideri pannulle lihojen joukkoon ja mausta suolalla ja pippurilla. Laita joukkoon myös porkkanalohkot, hillosipulit ja timjamia ja rosmariinia pari oksaa.
Anna hautua kannen alla hiljaisella lämmöllä vajaa tunti,. n. 50 min.
Jos valmistat kukon loppuun uunissa, kypsennä n. 175 asteessa.
Kun liha irtoaa luistaan hyvin, lisää kerma ja silputtu persilja. 


Koipireiden irroitus

Rintafileet


Muista kuuma pannu!


perjantai 19. lokakuuta 2012

Kananmunalätty



Saimme maisteltavaksemme vihdoinkin omien kanojemme munia. Siispä paistamaan maukkaat kananmunalätyt!
Voi sitä herkuttelun riemua, kun tiesi mistä munat ovat peräisin.
Keltuainen oli erittäin keltainen verrattuna kaupan muniin ja makukin oli hyvin raikas, jos nyt niin voi sanoa kananmunasta. Ei mitään sivumakuja tai muutakaan erikoista. Kanamme ovat syöneet sekalaista kotiruokaa ja kalkkinsa saaneet juustoista ja lämpökäsitellyistä kaupankananmunan kuorista.

Olen todennut, että pieni blinipannu sopii yhden tai kahden munan lättyihin mainiosti. Isompi teflonpannu vetääkin sitten jo neljästä kappaleesta kuuteen.
Käytä paistamiseen voita, sillä se antaa kananmunaan makua. Suolaa ei välttämättä tarvitse lisätä ollenkaan, jos voi on suolaista.
Voit rikkoa munat suoraan pannulle, mutta jos onnistut aina saamaan kuoria mukaan, niin kannattaa rikkoa muna valmiiksi jo lautaselle tai lasiin.
Kuumenna pannu täydellä teholla, lisää voinokare ja pienennä levy sen jälkeen heti aika pienelle.
Älä polta rasvaa mustaksi vaan riko kananmuna pannuun heti, kun voi on kuplahtanut sulaksi.
Kun lätty on hyytynyt lähes kokonaan myös päältä, käännä se lastalla ja pidä pannulla vielä pieni hetki.
Lisää tarvittaessa suolaa.

Pesästä pöytään ;)

Pieni Munamies ihmettelee


Ruskea muna on kaupan verrokki

tiistai 28. elokuuta 2012

Kanttarelli-broilerpihvit



Gluteeniton

2-3 hengelle n. 9 kpl pieniä pihvejä (halkaisija 5 cm)



n. puoli litraa kanttarelleja

2 pientä sipulia

n. 2 rkl voita paistamiseen

0,5 tl timjamia (tuoretta tai kuivattua)

ripaus suolaa ja mustapippuria


0,5 dl tattarinäkkileipää pieneksi murustettuna (n. 2 kpl Euronat luomu näkkäriä)

0,5 dl vettä tai kermaa

0,5 tl kana tai kasvisfondia (jos ei löydy, niin lisää hieman suolaa)

0,5 tl suolaa

ripaus mustapippuaria

1 pieni valkosipulin kynsi murskattuna


1 kananmuna


250g broilerin tai kalkkunan paistijauhelihaa



Ota jauheliha hyvissä ajoin huoneenlämpöön tasaantumaan.
Puhdista kanttarellit ja hienonna ne pieneksi.
Kuutioi myös sipuli pieneksi ja käytä pannulla sienien kanssa, niin että sienistä lähtee pois turhaa nestettä ja sipuli pehmenee.
Mausta lopuksi suolalla, pippurilla ja silputulla timjamilla.

Hienonna kaksi tattarinäkkäriä pieneksi ja lisää vesi, fondi ja muut mausteet. Sekoita joukkoon myös paistamasi sieniseos. Lisää viimeisenä kananmuna ja jauheliha ja sekoita massa tasaiseksi.

Lusikoi seosta vaikkapa tefloniseen muffinipeltiin ja paista pihvien koosta riippuen n. 20-25 min 200 asteessa, uunin keskitasolla.



torstai 23. elokuuta 2012

Omena-raparperipiiraat

 

4 kpl pieniä piiraita (12cm) tai 1 kpl isoa piirakkaa

Taikina:


250 g pehmyttä voita

3 dl vehnäjauhoja

1 dl sokeria

1dl kaurahiutaleita

1 tl vaniljasokeria


Mittaa kaikki aineet kulhoon ja nypi nopeasti sormin "mureaksi" taikinaksi.
Jaa taikina viiteen samankokoiseen osaan ja ota yksi osa sivuun ja laita se jääkaappiin odottamaan hetkeksi.
Vuoraa neljä pientä vuokaa taikinalla. Itse käytin Brunon kertakäyttöisiä pikkupiirasvuokia, joiden halkaisija on 12 cm ja vetoisuus 3,5 dl. Vastaavasti voit tehdä taikinasta myös yhden ison piirakan.


Täyte:

500 g kermarahkaa

1 kananmuna

1 dl hienoa sokeria

2 tl vaniljasokeria


Sekoita kaikki aineet keskenään kulhossa ja lusikoi taikinakuppejen pohjalle. Rahka ei välttämättä tarvitse kananmunaa, mutta itse tykkään sitä hieman käyttää, sillä se antaa juustomaisemman rakenteen piirakkaan.

Pinnalle:


n. 8 kpl keskikokoisia omenoita

4 pintä tai 2 suurta raparperin vartta

0,25 dl sokeria

2 rkl kanelia


Kuutioi omenat ja raparperit. Halutessasi voit kuoria omenat ja raparperin paksuimmat kohdat.
Jaa palat tasaisesti neljän piiraan päälle ja sirottele niille vielä sokeria ja kanelia.

Murustele lopuksi vielä piiraiden pinnalle jääkaappiin jemmaamasi taikinanloppu.

Paista n. 200 asteessa, keskitasoa hieman alempana n. 40-50 min




keskiviikko 22. elokuuta 2012

Perinteinen kesäkeitto, vuodelta 1947



Resepti kirjasta Nuoren emännän keittiö opas, Aili Lindström,
kustantaja Tammi, vuodelta 1947.

1 litra vettä
3 porkkanaa
1 kup herneitä
1 pieni kukkakaali
10 sokeriherneenpalkoa,
pieni lanttu (jonka itse jätin pois)
3 perunaa
6 retiisiä,
persiljaa
1 rkl vehnä- tai ohrajauhoa,
1 litra kuorittua maitoa (tähän käy punainen täysmaitokin)
suolaa

Juurikasvit kuoritaan ja leikataan pieniksi kuutioiksi. Kaali lohkotaan palasiksi.
Kaikki kasvikset pannaan kiehuvaan, suolattuun veteen kiehumaan. Kun ne ovat pehmeät,
lisätään maito, johon jauhot on sekoitettu. Keitto saa kiehua 10 min.
Ennen pöytään viemistä lisätään mausteeksi hienonnettua persiljaa.


tiistai 21. elokuuta 2012

Oman maan omenamehu


Vihdoin on omena-aika!
Hankin huutonetistä muutamalla kympillä mehulingon ja tänään kokeilimme sillä pienet maistiaiset.
Suurinosa kypsistä ompuista olivat valkeakuulasta ja sen malto on aika jauhoista, tuntui että mehulinkokin puuroutui siitä ihan tukkeeseen ja mehun pintaan muodostui paljon paksua hedelmämassaa.
Tämän mössön kun vielä valutti tiheän siivilän läpi, niin saatiin ihan kelpo juotavaa.
Maku on yksinkertaistettuna luonnollinen ja maanläheinen verrattuna kaupan tölkkimehuihin.
Suurin yllätykseni taisi olla se, että tämä tuotos maistui myös muksuille sellaisenaan ilman lisäsokereita.
Asiaa luultavasti auttoi myös se, kun tyttäreni poimi itse omenat, joista mehun valmistimme.

Omenat kannattaa pestä ennen mehulinkoon survomista, mutta muuten ne voidaan sellaisinaan kuorineen päivineen. Tietysti tummuneet ja matoiset kohdat kannattaa kaivertaa pois, mutta mehuun käy muuten jos jonkin näköiset ja kokoiset omenat.
Parhaimmillaan tällainen tuoremehu on tietysti tuoreena.



Maistui se omppu muillekkin

torstai 2. elokuuta 2012

Kesänmakuinen kakku


Jotain hyvää tekisi mieli kahvin kanssa...
Kolmen munan kakkupohja pakkasesta sulamaan ja keräämään pihalta marjoja!
Miten kesä onkaan ihanaa aikaa, kun kaikki on niin tuoretta ja valinnan varaa löytyy. 
Jos syöjiä ei ole paljoa, voi kakkupohjan tehdä pyöreään vuokaan ohuena ja halkaista kypsänä kahtia. Näin saa puolikuun muotoisen kakun herkkupöytään.

Yksinkertaisin kakkupohja tulee vanhalla varmalla ohjeella, eli kaikkia aineksia mitataan laseihin saman verran.
Kakkupohjissa lasketaan yleensä puolikas kananmuna per syöjä, eli 3 munan kakusta saa ainakin kuusi ihmistä syödäksensä.
Kaikki raaka-aineet kannattaa olla huoneenlämpöisiä, jotta pohja onnistuu parhaiten.

Sokerikakkupohja:


Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
Mittaa kananmunat yhteen lasiin ( esim 3 kpl), toiseen saman verran sokeria ja kolmanteen vehnäjauhoja
Lisää jauhoihin 1 tl leivinjauhetta.

Vatkaa sokeri ja munat hyväksi vaaleahkoksi vaahdoksi ja siivilöi joukkoon jauhot varoen. Sekoita varovaisesti ja älä vaivaa liikaa taikinaa, ettei tule sitkoa ja taikina lässähdä.

Kaada taikina voideltuun pyöreään kakkuvuokaan, jonka pohja on vuorattu leivinpaperilla.
Paista n. 20 min kolmen munan kakkua. Jos teet kuuden munan kakun, paistoaika on vastaavasti n. 40 min.

Anna jäähtyä. Sillä välin voit käydä vaikka poimimassa kakkuun marjoja noin yhden litran verran.

Soseuta puolet marjoista haarukalla huolimattomasti ja lisää marjojen kirpeydestä riippuen 0,5-1,5 dl sokeria. Sekaan voi jäädä paljon sattumia, ettei survoksesta tule liian vetelää kakun väliin.

Leikkaa pyöreä ohut kakkupohja kahtia ja kostuta molemmat tilkalla (vajaa puoli desiä) maitoa joka on maustettu ripauksella vaniljasokeria.

Rahkainen kerma:


3-4 dl kuohu- tai vispikermaa
250 g maitorahkaa
5 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Vatkaa kerma vaahdoksi sokerin kanssa ja lisää rahka nostellen joukkoon.

Kakun kasaaminen:

Laita alimmalle kakkupohjalle paljon marjasurvosta ja lusikoi sen päälle puolet rahkaisesta kermasta.
Asettele toinen kakkupohja päälle ja kuorruta lopulla kermalla lusikkaa apuna käyttäen.
Pinta voi jäädä kauniin aaltomaiseksi.
Ripottele pinnalle marjoja ja tarvittaessa ripottele vielä niiden päälle tomusokeria.



maanantai 30. heinäkuuta 2012

Juhlava kesäherkku, suklaaseen dipatut mansikat



Vietimme hääpäivää tässä kuussa ja en jaksanut mitään ihmeempää väkertää.
Juhlavaa hyvää saa myös pienemmällä vaivalla ja sitä edustavat mm. maukkaat mansikat dipattuna tummaan ja valkoiseen suklaaseen.
Hauskaa vaihtelua ehkä liiankin vahvalle skumpalle tuo Real Sidra Asturiana Cima, Espanjalainen omenasiideri.
Maku oli kuohuviiniä makeampi ja pehmeämpi ja sopi hyvin mansikoiden kanssa. Hintakaan ei ollut huima ja tätä sai ainakin meidän lähimmästä Cittarista.

Mansikoiden seuraksi:
Levy tummaa ja vaaleaa suklaata

Pilko suklaapalat mikron kestäviin kulhoihin ja sulata sulatuslämmöllä muutama minutti.
Voit dipata mansikat vadille valmiiksi, jonka jälkeen voit keskittyä pelkkään herkutteluun. 


torstai 28. kesäkuuta 2012

Muffinit raparperi- tai suklaatäytteellä

Tämän taikinan seassa myös suklaarouhetta.

N. 12kpl keskikokoisia muffareita

Tätä perustaikinaa soveltamalla saa mielikuvitusta käyttämällä jos jonkin näköistä muffaria.
Lisäämällä kaakaojauhetta saadaan väriä ja makua, mutta pelkällä vaniljalla tai kanelilla maustetut käyvät myös hyvin raparperin kanssa.

150 g pehmyttä voita
1,5dl sokeria
2 kananmunaa
3,5 dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
(2 rkl tummaa kaakaojauhetta)
1,5 dl kermaa tai maitoa

Täyte:
n. 2kpl keskikokoisia raparperin varsia
n. 1 dl sokeria
1 rkl vettä
1rkl maissijauhoja (huom. ei maissitärkkelystä, vaan jauhoa) :D

Tai... Palaset lempi suklaatasi jokaisen muffarin keskelle.
Suklaamuffarien täyte on helppo ;)


Vatkaa pehmyt voi ja sokeri vaahdoksi.
Lisää munat vatkaten joukkoon ja siivilöi sekaan jauhot ja maito. Sekoita taikina tasaiseksi, mutta älä vaivaa liikaa, ettei taikinaan tule sitkoa. Eli siis kananmunien sekaan vatkaamisen jälkeen varovainen sekoitus nopeasti.
Halutessasi voi laittaa taikinaan tummaa kaakaojauhetta tai teelusikallisen kanelia mauksi.

Pese raparperi ja poista liian paksu kuori ja huonot kohdat. Pilko se pieniksi kuutioiksi mikron kestävään kuppiin ja lisää muut aineet sekaan ja sekoita. Laita mikroon täydelle teholle muutamaksi minuutiksi, kunnes raparperit hieman pehmenevät ja seos suurustuu. Tämä hilloke kannattaa tehdä näistä ensimmäisenä, jolloin se kerkeää hieman jäähtyä.

Lusikoi taikinaa muffinivuokiin n. puoleen väliin kuppia ja muotoile keskelle pieni monttu. Lisää n. ruokalusikallinen hilloketta näihin syvennyksiin ja peitä taikinanokareella, tai vastaavasti korvaa raparperi palasella suklaata.
Paista 225 asteessa keskitasolla n. 10-12 min.
Raparperimuffarien täyttäminen....


lauantai 19. toukokuuta 2012

Hyvää Ravintolapäivää!


Tänään olisi taas ravintolapäivä, mutta itse en tällä kertaa ole mukana. Katsoin järkeväksi jättäytyä kelkasta, kun on niin paljon kevätkiireitä pihan siistimisestä lastenhoitoon. Piha on ihan sekasortoinen kun olen pätkinyt oksia ja myllännyt sieltä täältä, että ei tänne ketään olisi kehdannut kutsuakaan.
Katsotaan jokin toinen kerta, ehkäpä syksymmällä sitten.
Mutta ei sota yhtä miestä kaipaa, monet kaupungit ovat tänään täynnä ihania herkkuja -nauttikaahan hyvästä ruuasta!





maanantai 14. toukokuuta 2012

Keväinen tankoparsa-broilerpasta



Kevään ehdoton herkku! Bearnaise-tyylinen pastakastike kruunaa koko komeuden. Kokeilemisen arvoista myös ilman pastaa vaikkapa uusien perunoiden kera.

200 g Chifferi Rigati-pastaa (keitinveteen ripaus suolaa ja sitruunalla maustettua oliiviöljyä)

 

300 g broilerin maustamaton sisäfile(suikaletta)

paistamiseen  sitruunan makuista Lanfranchi oliiviöljyä

maustettuna suolalla, mustapippurilla, rakuunalla ja valkosipulilla

puoli nippua kiehautettua tankoparsaa


pastakastike:

Liemipohja:

0,5 dl vettä
1 tl viinietikkaa
puolikas pieni sipuli kuutioituna pieneksi
0,5 tl rakuunaa
0,5 tl persiljaa
ripaus pippuria
***

1 keltuainen
n. 150 g pehmyttä voita
ripaus suolaa


Kaikki ainekset kannattaa ottaa esille ja pilkkoa tarvittavat raaka-aineet valmiiksi, niin itse ruoan valmistaminen käy nopeasti.
Itselläni on useasti uuni n. 90 asteessa, jos ruokaan tulee monia eri komponentteja, niin kypsät tuotokset voi laittaa sinne, etteivät jäähdy ennen annoksen kasaamista.
Kuori tankoparsan varret ja paloittele tangot 2-3 osaan. Hienonna sipuli pieniksi kuutioiksi ja pieni myös valkosipuli.
Jos käytät tuoreita yrttejä kastikkeessa, hienonna nekin valmiiksi.
Muista kuutioida voi myös pienemmiksi paloiksi, niin se pehmenee nopeammin.

Laita kahteen kattilaan vesi kiehumaan, toinen pastalle ja toinen parsoille ja mausta suolaripauksilla.
Paista broilerin palata tai suikaleet pannulla ja mausta valkosipulilla, rakuunalla, suolalla ja mustapippurirouheella.
Kypsät broilerinpalat voi laittaa uuniin pellillä tai uunin kestävässä kulhossa odottamaan.
Kun vesi kiehuu, laita pasta kiehumaan ja keitä pussin ohjeen mukaan 8-10 min ja lirauta sekaan muutama ruokalusikallinen sitruunan makuista oliiviöljyä.
Laita toiseen kattilaan myös parsat kiehumaan ja keitä n. 8 min.



Keitä kastikkeen maustepohjaa n. 5 minuttia, jolloin vesimäärä höyrystyy puolesta desistä muutamaan ruokalusikalliseen. Nosta kattila pois liedeltä ja pienennä levy ykköselle. Lisää liemen sekaan nopeasti vispilällä vatkaten keltuainen ja jatka vatkaamista välillä kuumalla liedellä käyttäen kunnes seos alkaa sakenemaan.
Kun seos muuttuu paksuksi nosta kastike pois liedeltä ja vatkaa pienissä erissä sekaan pehmyttä voita voimakkaasti sekoittaen. Kastikkeen pitäisi näyttää kuohkealta ja paksulta. Mausta lopuksi suolalla.
Jos olet kastikkeiden suuri ystävä, kannattaa tämä ohje tehdä tuplana, jotta saat pastasta extramehukasta.

Liemipohjaan lisätään keltuainen

Lopputulos pitäisi näyttää tältä
Kaada pastasta ja parsoista vedet pois ja sekoita puolet kastikkeesta pastan sekaan. Lisää pastaan myös muutama ruokalusikallista sitruunan makuista öljyä ja mausta tarvittaessa lisää suolalla.
Kasaa annokset lautasille, pasta pohjalle ja parsat ja broilerit kauniisti päälle. Kaada loput kastikkeet kaiken kruunuksi ja sitten nopeasti nauttimaan hyvästä ruoasta. Tiskit saavat hetken odottaa...

Kukahan siivoaisi?



perjantai 13. huhtikuuta 2012

Donitsit



Haeskelin netistä donitsien ohjetta, ja kaikki olivat lähes yksi ja sama ohje. Joihinkin kyllä tuli kaardemummaa, mutta itse laitoin pelkkää vaniljaa, niin mausta tuli hieman keveämpi.

N. 20 kpl

2 kpl kananmunia
3/4 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
0,5 tl suolaa
2 dl kermaa tai maitoa
2,5 tl leivinjauhetta
n.6,5 dl vehnäjauhoja

40 g sulaa voita

1 litra rypsiöljyä paistamiseen

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää sekaan kuivat aineet ja nesteet. Sekoita tasaiseksi ja anna taikinan levätä kymmenisen minuttia kulhossa.
Kauli se sitten leivinpaperin päällä vajaan senttimetrin paksuiseksi levyksi ja painele juomalasin avulla ympyröitä, joiden keskelle reiän saa näppärästi vaikkapa pullonkorkilla.



Kuumenna öljy n. 170 asteiseksi. Jos ei ole mittaria, niin kokeile pienellä palalla taikinaa onko rasva tarpeeksi kuumaa. Kun taikina alkaa heti porista öljyssä ja ruskettua, on se sopivan kuumaa. Varo kuitenkin kuumentamasta öljyä liian kuumaksi, ettei se syty palamaan!

Reikäkauha olisi tässä touhussa hyvä, mutta itselläni ei sellaista ollut. Metallinen salaattihaarukka ja paistinlasta toimivat ihan suht hyvin tässä myös.
Paista molemmin puolin muutama minutti ja nosta leivinpaperin päälle hetkeksi valumaan.

Kun donitsit ovat jäähtyneet, voit dipata ne sulaan suklaaseen tai tehdä sokerikuorrutetta paketin ohjeen mukaan - mielikuvitus on rajana!


tiistai 3. huhtikuuta 2012

Pasha lähes joka makuun



Vinkki: Kokeile kesällä mansikoiden ja muiden marjojen kera! Toimii! :)


Päätin tehdä pashaa joka sopisi mahdollisimman monelle maistelijalle. Joku tykkää syödä sen rusinoiden kera, joku sukaatti-palojen ja mantelirouheen kera.
Pashaa on monen moista versiota ja useissa ohjeissa on kananmunaa. Joissain ohjeissa kananmuna lisätään massaan raakana ja toisissa työläämmissä massaa keitellään ja jäähdytellään.
Itselläni ajatus raa'asta kananmunasta tässä herkussa vie pisteitä ja muu perhe ei pidä rusinoista, joten päätinpä tehdä hyvin yksinkertaisen pashan ilman munia, rusinoita ja mantelirouheita.
Jokainen voi sitten itse lisäillä annokseensa mitä haluaa.

Jos oikein ronkeliksi haluaa ruveta, niin halutessaan voi jättää myös sitruunan pois ja lisätä vaniljasokeria 1 tl, niin saat vaniljaista pashaa.
Kokeilemisen arvoinen ohje myös kesällä makeiden mansikoiden kera!

Tästä massasta saat yhden 1/4 kahvinsuodatinpussin verran valmista tuotosta.

Pasha lähes joka makuun


  • 2,5 dl kuohukermaa
  • 100 g pehmyttä suolatonta voita
  • 1 dl sokeria
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 250 g rahkaa (itse suosin pehmeämpiä ja rasvaisia Andechser NATUR-rahkoja tai Rainbow kermarahkaa)
  • 1-2 rkl sitruunanmehua
  • ripaus sitruunan raastettua kuorta



Vatkaa kerma vaahdoksi ja sen jälkeen myös pehmyt voi ja sokerit toisessa kulhossa.
Lisää voi-seokseen myös rahka ja sitruunan mehua ja kuorta.
Viimeisenä sekaan aiemmin vatkattu kerma.
Kaada pasha-massa suodatinpaperilla vuorattuun pieneen siivilään, kahvisuodattimeen tai pashamuottiin ja peitä kelmulla. Aseta alle syvä lautanen, ettei jääkaappi likaannu.
Massa saa valua jääkaapissa puoli vuorokautta ja on valmis kumottavaksi.
Nautiskele makusi mukaan esim. tuoreiden hedelmien tai perinteisesti rusinoiden kanssa.

lauantai 24. maaliskuuta 2012

Vadelmajuustokakku

Pohja:
n. 100g g pehmyttä voita
0,25 dl sokeria
1 kananmuna
2,5 dl jauhoja
liraus kylmää vettä (n. 2 rkl)

Tai valmistaikina pakastealtaasta.

Täyte:
400g tuorejuustoa (esim. Philadelphia ja Mascarpone sekoitus)
1,5 dl kermaa
2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 rkl sitruunamehua tai maun mukaan enemmän.
250 g maitorahkaa

1 rkl maizenaa
5 kpl keltuaisia

5 kpl valkuaisia
0,5 dl sokeria

Vadelmaraita:

n. 100g vadelmapyrettä
n. 0,5 dl sokeria
1,5 rkl maissitärkkelystä.


Nypi pehmeän voin sekaan sokeri ja puolet jauhoista. Lisää kananmuna ja nypi sekaan myös loput jauhoista. Lopuksi kaada sekaan pari ruokalusikallista kylmää vettä ja sekoita nopeasti taikina tasaiseksi möykyksi.
Jos taikina tuntuu liian löysältä, laita se hetkeksi jääkaappiin kovettumaan.

Kauli sitten se kahden leivinpaperin välissä isoksi ympyräksi ja nosta taikinalevy irtopohjavuokaan jonka pohja on vuorattu leivinpaperilla. Painele taikina reunoille ja viimeistele reunat tasaisiksi.


Vaahdota tuorejuusto ja kerma vaahdoksi sokerin ja vaniljasokerin kanssa. (Valion Viola ei tähän hommaan sovellu ominaisuuksiltaan, joten mielummin jotain muuta mahdollisimman rasvaista tuorejuustoa.)
Erottele kananmunat eri kulhoihin ja lisää keltuaisten sekaan maissitärkkeylys hyvin sekoittaen. Erottele munat varoe, sillä valkuainen ei vaahtoudu kunnolla, jos sen sekaan pääsee yhtään keltuaista.
Lisää keltuaisseos tuorejuustovaahtoon ja lisää myös rahka.
Vatkaa valkuaiset ja sokeri hyväksi notkeaksi vaahdoksi puhtaassa kulhossa (ei siis saa olla vesipisaroita tms.) ja lisää varovasti nostellen pienissä erissä tuorejuustomassan sekaan.
Kaada massa taikinalla vuorattuun irtopohjavuokaan.

Sekoita vadelmaraidan kaikki aineet hyvin keskenään ja kaada seosta ohuena nauhana sinne tänne kakun päälle ja kiepauta lopuksi varovasti taikinanuolijalla tai lusikalla massaa varovasti.

Paista 175 asteisessa uunissa n. 50-60 min ja anna jäähtyä.

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Aurinkoiset kaurakeksit



Perinteiset kauralastut auringonkukansiemenillä piristettynä.

n. 20 kpl


50 g voita tai voin ja rypsiöljyn seosta
2 dl hiutaleita
1 rkl vehnäjauhoja
vajaa 1 dl auringonkukansiemeniä
1 dl sokeria
0,5 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
1 kananmuna
(muutama tippa appelsiiniaromia tai hieman raastettua appelsiinin kuorta)

Sulata voi ja lisää sekaan muut aineet.
Annostele noin puolen ruokalusikallisen kokoisia nokareita taikinaa pellille, muistaen leviämisvarat.
Paista 200 asteessa keskitasolla muutama minutti, kunnes reunat alkavat ruskettua.
Keksit palavat aika herkästi, joten muista vahtia tarkkaan kypsymistä.
Anna keksien jäähtyä, jolloin ne kovettuvat. Säilytä tiiviissä rasiassa, niin pysyvät rapeina pidempään.

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Amaretto-karamellipulla



Taikinan ohje


Täyte:
100 g sulaa voita
0,5dl Amarettoa (esim. Disaronno)
200 g mascarpone-juustoa
0,25 dl siirappia
n. 1 dl vaniljakreemijauhetta
1 tl vaniljasokeria

200g (2 pss) Daim-rakeita tai muita toffeita pienittynä tai näiden sekoitus.

Tee pullataikina puolikkaana ja anna turvota kaksinkertaiseksi.
Sekoita sillä aikaa täyte kulhossa, johon sekoitat kaikki aineet paitsi toffeet.
Isot toffeepalat kannattaa pieniä, jotta ne on helppo sirotella pullalevyn päälle.
Kaulitse taikina kohoamisen jälkeen ohueksi, noin vajaan puolen sentin paksuiseksi  suorakaiteen muotoiseksi levyksi.

Levitä täytteestä n. 2/3 taikinalevyn päälle jättäen toiseen pidempään reunaan pari senttiä reunavaraa. 
Siroittele karamellit täytteen päälle ja rullaa taikinasta pötkö aloittaen siitä päästä missä ei ole reunavaraa..
Painele taikinan sauma kiinni sormilla ja leikkaa pötköstä n. 4 sentin paksuisia paloja.

Asettele palat irtopohjavuokaan leikkauspinta ylöspäin  ja anna kohota puolituntia. Tästä pötköstä voi jäädä ylimääräistä, joten paista ne vaikka pikkupullina. 
Voitele pullat kananmunalla ja levitä loppu täyte niiden päälle.
Paista 190-asteessa, keskitasolla reilu 30 min (pikkupullia n. 10 min.)

Anna hieman jäähtyä leivinliinan alla ja koristele pinta tomusokerilla ja tomusokerikuorrutteella.
Itse käytin ruokosokerista tehtyä tomusokeria, joka antaa kuorrutteelle kauniin kinuskisen värin.
Paksu kinuskikastike sopii tomusokerikuorrutteen tilalle paremmin kuin hyvin.

lauantai 3. maaliskuuta 2012

Rukiinen puolukkapuuro ja vaniljamaitoa



Ruisjauhopussin kyljestä löysin ruispuolukkapuuron ohjeen ja keittelin yhden satsin sitä. Samalla sain idean kokeilla vatkata sen mannavispipuuron tapaan ja vautsi vau, minä ainakin yllätyin positiivisesti. Voisin väittää että maistuu paljon paremmalta kuin tavallinen vispipuuro!




Ruispuolukkapuuro (4 annosta)

1 litra vettä
3/4 dl sokeria
1/4 tl suolaa
3-4 dl puolukoita
3 dl ruisjauhoja

Kiehauta vesi, sokeri, suola ja puolukat.
Vatkaa joukkoon ruisjauhot.
Hauduta puuro kypsäksi miedolla lämmöllä välillä sekoittaen n. 45-60 min.
Syö lämpimänä tai anna jäähtyä ja vatkaa sähkövatkaimella kunnes puuro alkaa muuttua kauniin vaahtomaiseksi ja kuohkeaksi. Jos tuntuu että puuro ei kuohkeudu kunnolla, se voi olla liian paksua, jolloin lisää hieman vettä sekaan.



Vaniljamaito (2 annosta)

2 dl täysmaitoa
3-4 rkl tomusokeria
0,5 tl vaniljasokeria

Sekoita kaikki keskenään ja nautiskele marjapuuron kanssa.