maanantai 14. toukokuuta 2012

Keväinen tankoparsa-broilerpasta



Kevään ehdoton herkku! Bearnaise-tyylinen pastakastike kruunaa koko komeuden. Kokeilemisen arvoista myös ilman pastaa vaikkapa uusien perunoiden kera.

200 g Chifferi Rigati-pastaa (keitinveteen ripaus suolaa ja sitruunalla maustettua oliiviöljyä)

 

300 g broilerin maustamaton sisäfile(suikaletta)

paistamiseen  sitruunan makuista Lanfranchi oliiviöljyä

maustettuna suolalla, mustapippurilla, rakuunalla ja valkosipulilla

puoli nippua kiehautettua tankoparsaa


pastakastike:

Liemipohja:

0,5 dl vettä
1 tl viinietikkaa
puolikas pieni sipuli kuutioituna pieneksi
0,5 tl rakuunaa
0,5 tl persiljaa
ripaus pippuria
***

1 keltuainen
n. 150 g pehmyttä voita
ripaus suolaa


Kaikki ainekset kannattaa ottaa esille ja pilkkoa tarvittavat raaka-aineet valmiiksi, niin itse ruoan valmistaminen käy nopeasti.
Itselläni on useasti uuni n. 90 asteessa, jos ruokaan tulee monia eri komponentteja, niin kypsät tuotokset voi laittaa sinne, etteivät jäähdy ennen annoksen kasaamista.
Kuori tankoparsan varret ja paloittele tangot 2-3 osaan. Hienonna sipuli pieniksi kuutioiksi ja pieni myös valkosipuli.
Jos käytät tuoreita yrttejä kastikkeessa, hienonna nekin valmiiksi.
Muista kuutioida voi myös pienemmiksi paloiksi, niin se pehmenee nopeammin.

Laita kahteen kattilaan vesi kiehumaan, toinen pastalle ja toinen parsoille ja mausta suolaripauksilla.
Paista broilerin palata tai suikaleet pannulla ja mausta valkosipulilla, rakuunalla, suolalla ja mustapippurirouheella.
Kypsät broilerinpalat voi laittaa uuniin pellillä tai uunin kestävässä kulhossa odottamaan.
Kun vesi kiehuu, laita pasta kiehumaan ja keitä pussin ohjeen mukaan 8-10 min ja lirauta sekaan muutama ruokalusikallinen sitruunan makuista oliiviöljyä.
Laita toiseen kattilaan myös parsat kiehumaan ja keitä n. 8 min.



Keitä kastikkeen maustepohjaa n. 5 minuttia, jolloin vesimäärä höyrystyy puolesta desistä muutamaan ruokalusikalliseen. Nosta kattila pois liedeltä ja pienennä levy ykköselle. Lisää liemen sekaan nopeasti vispilällä vatkaten keltuainen ja jatka vatkaamista välillä kuumalla liedellä käyttäen kunnes seos alkaa sakenemaan.
Kun seos muuttuu paksuksi nosta kastike pois liedeltä ja vatkaa pienissä erissä sekaan pehmyttä voita voimakkaasti sekoittaen. Kastikkeen pitäisi näyttää kuohkealta ja paksulta. Mausta lopuksi suolalla.
Jos olet kastikkeiden suuri ystävä, kannattaa tämä ohje tehdä tuplana, jotta saat pastasta extramehukasta.

Liemipohjaan lisätään keltuainen

Lopputulos pitäisi näyttää tältä
Kaada pastasta ja parsoista vedet pois ja sekoita puolet kastikkeesta pastan sekaan. Lisää pastaan myös muutama ruokalusikallista sitruunan makuista öljyä ja mausta tarvittaessa lisää suolalla.
Kasaa annokset lautasille, pasta pohjalle ja parsat ja broilerit kauniisti päälle. Kaada loput kastikkeet kaiken kruunuksi ja sitten nopeasti nauttimaan hyvästä ruoasta. Tiskit saavat hetken odottaa...

Kukahan siivoaisi?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti