keskiviikko 13. elokuuta 2014

Voihan maatiaismuna!



Rantalakeus uutisoi sivuillaan kuinka Oulunsalosta on löytynyt niinkin hämmästyttävä ihme, kun "ihan vaan tavallinen maatiaiskana", joka munii vihreitä munia. Joka kerta kun ihmiset mainitsevat sanat IHAN TAVALLINEN MAATIAISKANA, saa se karvani nousemaan pystyyn.
Kirjoitan tästä nyt ruokablogissani, sillä ruokaan ja ruoan alkuperäänhän tämä paljon liittyy.

Montakymmentä vuotta suomalaiset kotitarvekanalat olivat laskusuuntaan päin, mutta nyt harrastus on ottanut uutta tuulta purjeidensa alle ja monet ihmiset ovat hankkineet tiluksilleen höyhenpöksyjä.
Samalla ihmiset ovat tehneet arvokasta työtä erään asian eteen, mikä suurelta yleisöltä on jäänyt huomioimatta. Nimittäin lähes sukupuuttoon kuolleiden, suomalaisten maatiaiskanakantojen säilytys on ollut yksin pienten kotikanaloiden harteilla.

Monesti tietämätön puhuu maatiaiskanasta virheellisesti silloin kun tarkoittaa eri rotujen risteytystä, eli puhekielellä sekarotuista. Maatiainen ei siis tarkoita sekarotuista, vaan se on yleensä tietylle maalle ominainen kanta, joka on aikojen saatossa muokkautunut omanlaisekseen sopeutuen vallitseviin olosuhteisiin.
Suomalainen maatiaiskana valittiin vuonna 2003 vuoden maatiaiseläimeksi. Siitä lisää Maatiainen ry:n sivuilla.

Joskus harvoin maatiasikanakannoissa löytyy nille epätyypillisiä piirteitä, kuten sulkajalkaisuutta tai poikkeamia värityksessä, ja ne johtuvat siitä kun aikoinaan kanakannat ovat sekoittuneet muiden rotujen kanssa. Eli nykykriteereillä täysin puhtaisiinkin maatiaiskanakantoihin näitä poikkeamia voi toki tulla, mutta tässä Rantalakeuden uutisessa taidetaan puhua vähän niin kuin aidasta ja aidan tolpista.
Kyseinen kana näyttää mielestäni tuoreemmalta risteytykseltä brahma- tai araucana-rodun kanssa.

Maatiaiskanaharrastajat ovat koittaneet saada kantoja elvytettyä ja tällainen virheellinen puhe sekarotuisista maatiaiskanoina aiheuttaa säilytykselle jopa hallaa, kun tietämättömät sitten hankkivat "ihan vaan maatiaisia" ja sotkevat eri rotuja keskenään ja myyvät sitten taas eteenpäin maatiaiskanoina.

Nykyisten maatiaskanakantojen säilymiseen on paljon ollut vaikuttamassa myös MTT:n säilytysohjelma, joka perustettiin vuonna 1998 turvaamaan ja kartoittamaan maatiaiskanakantoja. Valitettavasti kriteerit säilyttäjänä ovat vuosien saatossa kiristyneet, ja monet harrastajat ovat nähneet säilytysohjelmaan kuulumisen niin vaivalloiseksi raportteineen ja rajoituksineen, että ovat eronneet ohjelmasta ja jatkaneet säilytystä omasta vapaasta tahdostaan ilman ohjelmia.




Voisin hieman kertoa suomalaisesta maatiaiskanasta näin maatiaskanaharrastajat ry:n edustajana:

Suomalaisen maatiaiskanan historia ulottuu pitkälle rautakauteen ja se on
sopeutunut hyvin suomalaisiin olosuhteisiin.
Ajan kuluessa maatiaiset ovat risteytyneet muiden tuontirotujen kanssa ja nykyiset
maatiaiskanakannat ovat näiden sekoitusten jälkeläisiä. Vaikka kanta on aikoinaan sekoittunut muiden rotujen kanssa, se ei silti tarkoita, että se olisi sekarotuinen, niinkuin monesti virheellisesti puhekielessä puhutaan kaikkia sekarotuisia kanoja maatiaisina.

Tehotuotantoinnostuksen vallattua Suomea 1960-luvulla, jäivät myös
maatiaiskanat unholaan. Savitaipaleelta löytyi kuitenkin 1970-luvulla maatiaiskanoja, jotka nimettiin löytöpaikkansa mukaan savitaipaleen kannaksi.
Tunnistettuja maatiaiskanakantoja löytyy nykyisin reilu kymmenkunta ympäri Suomea. Ne kaikki ovat nimetty löytöpaikkansa mukaan.

Eri kannat omaavat hieman erilaisia ominaisuuksia, mutta yleisesti maatiaiskanojen ulkomuoto on siro ja se on keskimäärin kevyen munijarodun kokoinen.
Väritys vaihtelee dominoivasta mustasta aina harvinaisempaan
kermanvaaleaan. Harja on pienehkö pysty harkkoharja ja jalat ovat yleensä harmaan tai sinertävän väreissä, mutta myös keltaisen eri versioita löytyy.

Maatiaiskanoilta löytyy neljä varvasta ja jalat ovat paljaat. Joskus poikueissa saattaa ilmetä myös höyhenjalkaisia “epäpuhtaita poikkeuksia”, sillä kaikki maatiaiset ovat sekoittuneet aikojen saatossa muiden rotujen kanssa ja nämä geenit joskus tuurilla nousevat esiin.

Kanat tulevat sukukypsiksi 19-25 viikkoisina ja munivat beigen erisävyisiä tai jopa pilkullisia S-M-koon munia.
Hautomisvietti vaihtelee sekin kannoittain, mutta keskimääräisesti maatiaiskana on hyvä hautoja, joka huolehtii ja opettaa poikasensa itse ilman ihmisten apuja.

Maatiaiskanat elävät helposti jopa seitsemän vuotiaaksi, mutta yli kymmenenvuotiaatkaan yksilöt eivät järin havinaisia ole.

Maatiaiset ovat virkeitä ja eloisia kanoja, jotka etsivät mieluusti itse ruokansa kuopien ja nokkien. Maatiaiskanat eivät sopeudu pieniin häkkioloihin, joten niillä pitää olla tilaa ympärillään, jotta ne voivat toteuttaa alkukantaisia vaistojaan rauhassa.
Kanat ovat sopeutuneet elämään kotoisellakin ruokavaliolla ja nautiskelevat ulkoilusta jopa viileällä säällä.
Elinvoimaisena ja hyvänä taudinkestävänä rotuna
maatiaiskana soveltuukin loistavasti harrastajille
kotitarvekanaloihin.

Tunnistetut maatiaiskanakannat

•Kiuruvetinen kanta
•Luumäkeläinen kanta
•Piikiöläinen kanta
•Alhon kanta
•Lindellin kanta
•Jussilan kanta
•Hämäläinen kanta
•Iittiläinen kanta
•Ilmajokelainen kanta
•Savitaipaleen kanta
•Horniolainen kanta
•Tyrnäväläinen kanta

Maatiaiskanaharrastajat ry toimii tällä hetkellä Facebook-ryhmässä, johon voivat kaikki kiinnostuneet liittyä.

Aiheeseen liittyviä linkkejä:
Maatiaiskanaharrastajat ry
Maatiainen ry
MTT
Munanetti

Tämä juttu löytyy myös Iltalehden-blogistani.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti