tiistai 7. lokakuuta 2014

Vastuuton lihaton lokakuu

Ajattelin olla puuttumatta koko lihaton lokakuu höpötykseen, mutta täällä netin syövereissä kun asia hyppii koko ajan jollain tavalla silmille, on kai minunkin tähän näkemystäni avattava.

Tänä vuonna lihaton lokakuu on siis toista kertaa ja siinä kannuustetaan ihmisiä olemaan ilman lihaa tai ainakin vähentämään lihan käyttöä kuukaudeksi. Samalla tarkoitus on pohtia tehotuotantoa ja muita lihansyönnin lieveilmiöitä.

Ajatus lihansyönnin vähentämisestä ja kannanotto tehotuotannon eläinoloista on kaunis, mutta parhaimpaan teurasaikaan sijoittuva tempaus on myös hyvin korni.
Nämä samat ihmiset jotka lihaa mättävät suuhunsa normaalisti ylettömiä määriä, lopettavat lihansyöntinsä neljäksi viikoksi.
Kaupat ja lihantuottajat ovat laskeneet lihamenekkinsä ja syksyisin luonnollisesti maatilat pullistelevat eläimiä kesäisen lisääntymisen jäljiltä. Laitumilta talveksi karjasuojiin palaavien eläinten hyvinvoinnin kannaltakin eläinmääriä pienennetään, ja mikä olisi muutenkaan parempi teurasaika kuin syksyn viileät päivät? Koko kesän hyvinsyöneet eläimet ovat nauttineet ulkosalla heinää ja nautiskelleet yöttämästä yöstä.

Mutta mitä näille "jo lihaksi kaavailluille" eläimille käy, kun syksy tulee ja iskee lihaton lokakuu buumi?
Oletteko te miettineet yhtään sitä?

Luultavasti niiden teurastuspäivää siirretään ja kylmien tultua ylikansoitettu eläinmäärä sullotaan samaan tilaan, mikä oli kaavailtu harvennetulle populaatiolle.
Broilerit ovat jalostettu kasvamaan nopeasti, joten ne on lihattomasta lokakuusta huolimatta pakko teurastaa. Muuten niiden elämä käy hyvin hankalaksi, sillä ne eivät pystyisi edes kävelemään isojen lihaksiensa takia.
Mutta se mikä tässä koko kuukauden buumissa on pahinta ja epäekologisinta - liha mätänee kauppojen hyllyille.

Myöskään jo teurastettujen lihojen pakastus yhden lihattoman kuukauden takia ei kauhean ekoa ole, sillä teollinen pakastus vie valtavasti energiaa.
Ongelma on myös sitten marraskuussa, kun nämä samat tempaushullut lopettelevat lihatonta lokakuuta ja haluaisivat ahmia sitä kaksin käsin.
Tosin näille samoille tyypeille on myös opetettu, että "vaadi aina tuoretta äläkä hyväksy kertaalleen pakastettua", joten luultavasti tämä kuukauden ylituotettu lihaerä hupenee hylkiönä kaatopaikalle.
Nämä samat hypetystyypit vaativat laatua, eläimille hyvät olot, halpoja hintoja. Marmattavat siitä, kuinka suomalainen liha on kallista ja vertaavat sitä huokeaan, ulkomaiseen tehotuotettuun ja antibiooteilla pumpattuun hormonimuhennokseen.

Nämä samat ihmiset eivät loppujen lopuksi edes välttämättä tajunneet mikä oli lihattoman kuukauden idea ja samaan aikaan he aiheuttivat kotimaisille lihantuottajille, Suomen taloudelle ja itse eläimille haittaa.

Lihansyönnin vähentäminen on mielestäni ihan hyvä idea, mutta tehkää se oikeasti harkiten, asteittain ja suosien lähiruokaa sekä luomua. Näin eivät tuotantoeläimetkään kärsisi lihansyönnin vähentämisestä ja eläinmääriä pystytään muokkaamaan hallitusti ilman ruuhkaa.
On hienoa jos ihmiset havahtuisivat liikuttumaan tehotuotannon oloista, mitkä harvoin ovat kotimaisessa maataloudessa totta. Täällä onneksi suurin osa pitää eläimiään hyvin ja meininki on ihan eri kuin monessa muussa euroopan maassa.
Tehotuotantoeläinten oloja ei kuitenkaan mitkään lihattomat lokakuut pelasta, vaan se lähtee jokapäiväisistä valinnoista vuoden jokaisena päivänä.

Kaikella ostetulla ruoalla on vaikutus johonkin, niin hyvässä kuin pahassa, joten jokainen kauppareissusi valintoineen on tärkeä. Se on hyvä muistaa näitä eettisiä ja ekologisia asioita tukiessasi. Ole vastuullinen kuluttaja.



8 kommenttia:

  1. Kiitos loistavasta kirjoituksestasi! Vähän samoilla linjoilla ollaan täälläkin, joskaan toistaiseksi en ole oikein osannut avata sanaista arkkuani aiheen tiimoilta. Niin kaunis ajatus kuin tuo lihan vähentäminen onkin, ei yhden kuukauden tempauksessa ole suuremmalti järkeä. Olen täysin samaa mieltä siitä, että vähentämisen tulisi jakautua tasaisesti koko vuodelle/vuosille ja tosiaan tapahtua harkiten. Ei siten, että yhden kuukauden ajaksi jätetään lihat pois ja heti sen jälkeen ahmitaan sitä kaksin verroin. En oikein ymmärrä tällaisia tempauksia, mutta ehkä mun ei tarvikaan.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kirjoituksestasi.
    LLLLLihaton lllllokakuu, se rimmaa niin nätisti ja saa llllauman llllllampaita seuraamaan Suuren Johtajan llllllloistavia lllllausahduksia – ja lopettamaan lihasyönnin kuukaudeksi. Älytöntä. Jos idean kaikentietävä isä olisi yhtään ajatellut nenäänsä pidemmälle ja vaikka halunnutkin ihmisten syövän vähemmän lihaa (ja ”pelastavan maapallon” ym ”maailmanrauhaa”), hän olisi voinut edes keksiä jonkun sellaisen sloganin, joka rimmaisi vaikkapa toukokuun tai kesäkuun kanssa. Sillä olisi huomattavasti enemmän merkitystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustavista kommenteista. Mies tuossa jo ehdotteli kinkutonta kesäkuuta ja jauhelihatonta joulukuuta HAH HAH. :D Monet tuolla keskustelupalstoilla mielsi kirjoitukseni lihansyöntiä yllyttäväksi, mitä se siis ei ole, tai ehkä se kertoo enemmän facettajien medialukutaidosta/taidottomuudesta. ;) Miehenikin on kasvissyöjä (tai no joo, mä sain sen syömään kanaa ja kalaa, eli ei ole enää vege) ja itse pidän myös kasvisruoasta, mutta mielestäni tämä lihaton lokakuu on väärä ura maailman parantamiseen. Enemmän pitäisi kampanjoida kokovuotisesta kulutuksesta ja valintojen vaikutuksesta kauppareissuilla. Monet sanoo diibadaabaksi, mutta niin sanoivat myös luomua, joka nyt on huimalla vauhdilla saanut jalansijaa kaupoista paljon.

      Poista
  3. Minusta ihan tarpeetonta väheksyntää hyvälle asialle. Lihaton lokakuu on yksi tapa herätellä ihmisiä huomaamaan tehotuotetun lihan ongelmat. Jos edes muutama kampanjaan osallistunut muuttaa kulutustottumuksiaan pysyvästi ryhtymällä joko kasvissyöjäksi tai vaihtamalla edes luomulihaan, kampanja on paikkansa ansainnut.

    En ole syönyt tehotuotettua lihaa yli seitsemään vuoteen. Herätyksen asiaan sain ensimmäisistä Oikeutta eläimille ry:n sikalavideoista. Vaikka syönkin edelleenkin joskus lihaa, syön luomua tai riistaa.

    Mistä muuten ostat luomukanaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minä kasvissyöntiä väheksy, mutta teemakuukaudet ovat mielestäni arveluttavia varsinkin kun puhutaan ekologisuudesta. Hienosti tämä aihe kyllä herättää ihmisissä tunteita ja sitä kautta myös pohtimista ruoan alkuperästä, joka asian tarkoituskin on ollut. Toivon sydämeni pohjasta, että enemmän ihmisiä alkaisi kiinnittämään huomiota ruokaansa ja missä ja miten se on tuotettu ja olisi hienoa jos ihmiset omasta halustaan tähän aiheeseen tutustuisi ympäri vuoden ilman herättelyäkin. Taitaa olla toiveajattelua? :D

      Poista
    2. Minustakin blogikirjoituksessasi väheksytään turhaan. Kampanjan ideahan on nimenomaan herättää ajatuksia ja nostaa esiin vaihtoehtoja. Sama pätee mihin tahansa vastaavaan kampanjaan olipa kyse Roosasta nauhasta, Movemberista, Siivouspäivästä tai Huolettomasta huhtikuusta. Ihmisten ravistelu ja herättely on niissäkin pääasia. Aina voi toki nostaa keskusteluun vastakkaisia ajatuksia ja sekin on hyvä, mutta jos tahtoo tehdä sen oikeasti vakuuttavasti, kannattaa keskittyä myös siihen mitä kirjoittaa eikä ainoastaan tuomita kampanjoita "höpötykseksi" ja siinä mukana olevia "tempaushulluiksi".

      Poista
    3. Unohtui tuohon luomukanaan vastata, että Pajuniemi myy ainakin munituskanoja pakasteena. Meillä löytyi ainakin S-marketin laarista. Myös kanaharrastajilta kannattaa kysellä, jos on kiinnostunut itse alusta alkaen laittamaan lihan. siinä apuna taas on munanetti - kanojen harrastajien keskustelupalsta. Kannattaa käydä tutustumassa. :) Jos olisin jättänyt tempaushullut sun muut pois, olisiko kukaan jaksanut kiinnostua koko aiheesta ja miettiä näitä ruoan alkuperäjuttuja? Itse tulkitsen lokakuun valitsemisen lihattomaksi kuukaudeksi jo sinänsä aggressiiviseksi hyökkäykseksi, vaikka hyvään asiaan kannustetaan, sillä riistakausikin on parhaimmillaan ja mikä olisikaan luontoa vähemmän kuormittavampaa kuin luonnon antimet. Toiselta kantilta kun katsoo, niin se hieman huolestuttavaa onkin, kun ihmisiä pitää ravistella ja herätellä ajattelemaan itse. Ajatuksia pitäisi kummuta oma-aloitteisestikin enemmän. Onko se kiire mikä vie kaiken huomion?

      Poista
  4. Viime vuonna lihaton lokakuu ei näkynyt lihan kulutuksessa tai kauppojen myynnissä millään lailla eli maalailut siitä kuinka eläimet "luultavasti" sullotaan liian pieneen tilaan ja "liha mätänee kauppoihin" ovat ihan puhdasta tuubaa. Siis toki voi keksiä fantasiaa minkä tahansa yhteiskunnallisen liikkeen vaikutuksista jos kaikki suomalaiset tekisivät jotain yhtä aikaa, mutta se on nimenomaan fantasiaa, ei kovin vaikuttavaa kulutuspoliittista polemiikkia. Tästä puuttuu enää kuvailu lihakauppiaan itkevistä nälkäisistä lapsista, jotka joutuvat mieron tielle kun muutama tuhat ihmistä kokeilevat kuukauden verran kasvisruokaa...

    Mutta onhan se toki hienoa kun pääsee ylemmyydentuntoisesti tölväisemään rahvasta, joka intoutuu mukaan johonkin kampanjaan. Hyvä me paremmat, fiksummat ja hömpötyksiin haksahtamattomat ihmiset!

    VastaaPoista