keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Nyhtöpossuburgeri



Päätinpä minäkin kokeilla tämän hetken kuuminta ruokaa, eli pulled pork - nyhtöpossua.
Versioita on monia ja kovasti pähkäilin millä tyylillä itse kokeilisin. Joissain ohjeissa kaikki tehdään alusta alkaen itse ja liha marinoidaan vuorokausi ennen paistoa, mutta itse päädyin pintamausteisiin ja valmissoosiin. Helppoa ja halpaa ruokaa, mutta ei valmistu aivan hetkessä. Todellista slow foodia siis. :)
Monissa ohjeissa temppuiltiin myös paistomittarien kanssa, mutta mielestäni se on aivan turha, sillä ei ole epäilystäkään, eteikö liha olisi tarpeeksi mureaa ja kypsää oltuaan yli 6 tuntia uunissa. 
Ruokalajin juju on nimenomaan erittäin pitkässä ja maltillisessa kypsyttämisessä, joten liha kannattaa laittaa nukkumaan mennessä uuniin ja ottaa aamulla pois.

Pulled pork

n. 1 kg Possun lapaa tai kasleria
n. 0,5 dl kuivaa grillausmausteseosta
1,5-2 dl valmista bbq-kastiketta
4 rkl suolaa


Hiero grillausmauste ja suola lihan pintaan ja kaada lopuksi pintaan myös bbq-kastiketta. Anna lihan makuuntua huoneenlämmössä tunti tai pari. 
Kuumenna uuni 225 asteeseen ja laita liha vuoassa paistumaan ilman folioita tms. jotta pinta saa kauniin värin. Tunnin kuluttua laske uunin lämpötila 100 asteeseen ja peitä vuoka foliolla.
Liha voi rauhassa hautua uunissa n. 7 tuntia, minkä jälkeen uunin voi sammuttaa ja antaa lihan tasaantua pari tuntia uunin jälkilämmössä. Leivinuunin omistajille tämä on taas oiva ruokalaji!
Kaslerpala maksaa n. 7e, joten kallista herkkua tämä ei siis ole.
Kun liha on hieman jäähtyny, se revitään pieniksi suikaleiksi kattilassa ja lisätään lopuksi maun mukaan paistinlientä, bbq-kastiketta ja tarvittaessa suolaa.
Nautiskele esim. leivällä, hampurilaisen välissä tai muusin kera.

Suosittelen tekemään itse hampurilaissämpylät, jos on aikaa. Hyvän hampurilaissämpylän salaisuus on pitkä kohotusaika huoneenlämmössä, eli ei siis missään uunin päällä liian kuumassa. Näin leipää kohoaa kuohkeaksi.

Light Brioche Buns - hampurilaissämpylät


Muunnettu The New York Times-lehden reseptistä.
2,4 dl kädenlämpöistä vettä
3 rkl maitoa
2 tl kuivahiivaa
2,5 tl sokeria
2 suurta munaa
n. 8 dl vehnäjauhoja
tai kuten ohjeessa
(n. 7 dl leipäjauhoa
ja 1 dl puolikarkeata vehnäjauhoa)
1,5 tl suolaa
2,5 rkl pehmeää voita


Lämmitä vesi ja maito 42 asteiseksi ja lisää hiiva ja sokeri. Anna seistä 5 min.
Lisää joukkoon kananmuna.
Nypi jauhojen sekaan pehmyt voi ja suola. Leipäjaohoja ei kai joka kaupasta löydy, mutta ne saavat aikaan paremman rakenteen sämpylään. Itse käytin puolikarkeita vehnäjauhoja kokonaan, kun ei muuta ollut.
Kaada hiiva-munaseos jauhojen joukkoon ja vaivaa löysähköä taikinaa n. 10 min.
Anna kohota 1-2 tuntia liinan alla ja leivo sitten taikinasta jauhojen avulla 8 kpl pullia. Makuasia teetkö kuinka lättänöitä.
Peitä liinalla ja anna kohota hiljalleen huoneenlämmössä 1-2 tuntia. Mitä viileämpi huone, sen kauemmin kohoaminen kestää. 
Voitele kohonneet pullat kananmunallla, mihin on vatkattu joukkoon n. 1 rkl vettä paremman levittyvyyden vuoksi. Pinnalle voi halutessaan ripotella seessaminsiemeniä tai kuminaa.
Paista 200 asteessa n. 15 min, ja peitä hetkeksi liinalla, jotta pullat pehmenevät.

Cole slaw

puolikas pienestä valkokaalista suikaleena
1-2 porkkanaa raasteena
1 sipuli pienenä kuutiona
1 kpl murskattua valkosipulia
n. 1 dl majoneesia
n. 1 dl creme fraichea
3 rlk Dijon sinappia
bbq-kastiketta oman maun mukaan
ripaus sokeria tai rkl hunajaa
1 tl omenaviinietikkaa
suolaa, cayannepippuria


Sekoita kaikki keskenään ja tarkasta maku. Anna makujen hetki tasaantua jääkaapissa.
Käytä hampurilaisen täytteenä tai syö sellaisenaan nyhtöpossun kera.


perjantai 14. helmikuuta 2014

Valkosipuli-Mozzarella patonki


2 isoa tai 3 pienempää

Taikina;
2,5 dl kädenlämpöistä vettä
0,5 rkl suolaa
0,5 pussia kuivahiivaa
N. 6 dl puolikarkeita vehnäjauhoja
3 rkl öljyä

Täyte:
4 valkosipulinkynttä
25 g sulaa voita
1 mozzarella juusto
0,5 tl suolaa
Oreganoa, timjamia

Vaivaa taikina käsin, yleiskoneessa tai kuten itse teen, leipäkoneessa.
Kohota taikinaa n. 30 min liinan alla lämpimässä ja jaa sitte se kahteen tai kolmeen osaan.
Kohoamisen aikan valmista täyte esim. kutterissa tai sauvasekoittimella. Laita teräkulhoon ensin sula voi ja valkosipulit. Sen jälkeen loput aineet ja aja seos tasaiseksi massaksi.
Kauli paloista neliskanttisia n. 25 cm neliöitä
ja levitä ohuelti täytettä.
Rullaa taikina kuin käätetorttu ja aseta pellille sauma peltiä vasten. Jos kaapista löytyy patonkipelti,  käytä toki sitä. Vedä veitsellä viistoja viivoja patongin pintaan ja anna kohota liinan alla. Lämmitä uuni 225 asteeseen ja laita uunin kestävään kulhoon uunin pohjalle kiehuvaa vettä.  Näin patonki saa rapean pinnan.
Voitele kohonneet patongit vedellä ja paista n. 20 min. Nosta uunista ja anna hieman jäähtyä ilman leivinliinaa.

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Omena-unelma kääretorttu

Innostuin tekemään kääretorttua ja sattuipa kerrankin oma sovellus ihan nappiin. Tuli kyllä niin makoisaa, että söin kerralla puoli pötkylää.
Pohja
4 kpl kananmunia
1,5 dl fariinisokeria
0,5 dl tummaa kaakaojauhetta
0,5 dl maissitärkkelystä
0,5 dl puolikarkeita vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
Täyte
100 g voita
0,5 - 0,75 dl fariinisokeria
0,5 tl vaniljasokeria
0,25 dl (1/4 dl) vahvaa kylmää kahvia
n. 0,5 dl paksuhkoa omenamarmeladia

Laita uuni lämpeämään 225 asteeseen.
Vatkaa kananmunat ja fariinisokeri hyväksi vaahdoksi. Älä kuitenkaan vatkaa liian paksuksi vaahtoa, sillä muuten pohjasta tulee tönkkö. Vaahdon on siis kuitenkin oltava kuohkeaa ja hieman valuvaa.
Siivilöi sekaan jauhoseos ja sekoita taikina varovasti.
Kaada uunipellille ja tasoita.
Paista 7-8 minuttia uunin keskitasolla, ja varo pitämästä liian kauan, ettei pohja kuivu.
Kumoa pohja toisen levinpaperin päälle jäähtymään ylösalaisin.

Voikreemin voi valmistaa halutessaan jo aiemmin, sillä seoksen vatkaus kestää huoneenlämmöstä riippuen n. 30 min.
Liuota kuuman kahvin joukkoon sokerit ja voi.
Vatkaa senjälkeen laakeassa kulhossa vaahdoksi. Tähän suosittelen yleiskoneen käyttöä, sillä seoksen sakeutumiseen ja kuohkeutumiseen menee noin puolituntia. Kun voikreemi on silkkisön pehmeää ja paksuhkoa, on seos valmista.

Poista ylin leivinpaperi kääretorttupohjan päältä ja levitä voikreemi sen päälle. Lusikoi sinne tänne omenamarmeladia ja koita levittää sitä varovasti etteivät ne menisi kreemin kanssa ihan sekaisin.
100g voimäärä ja 0,5 dl hilloa on juuri sopiva määrä täytteeksi ja torttu rullautuu kauniisti ilman tursuiluja.
Kieputa pohja rullalle ja kääri leivinpaperin sisään jähmettymään jääkaappiin hetkeksi.
Rullaus tapahtuu helposti kun täytettä ei ole liikaa ja pohja on mehevä.
Ongelmani kääretortun teossa ovat monesti olleet nämä:
- Vatkaan munavaahdon liian tiukaksi ja pohja halkeilee sen takia.
-Kuivatan pohjaa liian kauan uunissa ja torttu ei rullaudu kauniisti, koska on niin kuivakka.
-Teen liian löysiä täytteitä ja laitan niitä aivan liikaa.
Näpyttelin tekstin kännykällä muistiin, joten voi olla virheitä.