Ylioppilaskakku




Tässä poikani kummin ylioppilasjuhliin tekemäni kaksikerroksinen kakku.
Alimmat pohjat ovat leivottu tummasta suklaasta ja välissä raparperimoussea valkosuklaalla höystettynä.
Ylempi kerros oli mansikka-jugurttimoussea ja päällimmäinen kakkupohja oli vaalea.
Päällynen sokerimassaa, jonka alla vaniljakreemijauheella terästettyä vispikermaa.
Kakkukoristeet värkkäsin veistä ja lusikkaa apuna käyttäen marsipaanista ja sokerimassasta. Googlettamalla löytyy paljon sokerimassasta tehtävien kukkien ja muiden koristeiden ohjeita.
Ylimpään kakkuun on viivotinta apuna käyttäen paineltu ruutukuvio.

Kakku oli kaksikerroksinen ja netistä löytyykin paljon hyviä vinkkejä sellaisen kasaamiseen.
Itse tökin pillejä alimpaan kakkuun, jotta ylempi kakku ei painaisi sitä lyttyyn. Ylemmän kakun pohjan alla on  muovikannesta leikattu pohja, joka asetetaan siis alemman pohjan pillien päälle. Muovikannen keskellä oli reikä, jonka läpi painoin vielä yhden pitkän pillin pitämään nämä kaksi kakkua paremmin kiinni toisissaan. Pillinreikäkohdan peitin koristeilla. 

Tarkempaa reseptiä ei tähän löydy, kun tein päästäni. ;)

Raparperimousse

n. 3 dl sokerin kanssa hillottua raparperiä, joka on ajettu sileäksi soseeksi sauvasekottimella
1 prk Creme fraichea
200 g Valkosuklaata
1 tl vaniljasokeria
Sokeria maun mukaan n. 1,5 dl
3-4 kpl Liivatelehtiä
n. 2,5-3dl vispikermaa

Sulata valkosuklaa mikrossa miedolla teholla ja sekoita creme fraichen sekaan. Lisää sekaan myös raparperisose.
Liota liivatteet kylmässä vedessä ja vatkaa sillä aikaa n. 3 dl vispikermaa löysähköksi vaahdoksi.
Kiehauta puristellut liivatteet mikrossa pienen vesitilkan kera ja kaada ohuena nauhana raparperiseoksen sekaan koko ajan sekoittaen.
Lisää viimeisenä joukkoon kerma varovasti nostellen parissa erässä.
Tarkista maku ja lisää sokeria tarvittaessa.

Mansikka-jugurttimousse

n. 3 dl soseutettuja mansikoita (käytä suomalaisia)
sokeria maun mukaan
Paksua jugurttia n. 3dl (esim Turkkilaista)
4 kpl liivatelehtiä
n. 2,5dl-3 dl vispikermaa

Sekoita sokeri, jugurtti ja mansikat sekaisin.
Vatkaa kerma löysähköksi vaahdoksi.
Liota liivatteet ja kiehauta ne mikrossa pienessä vesitilkassa.
Kaada sula liivate ohuena nauhana mansikkamassan sekaan koko aika sekoittaen.
Nostele lopuksi sekaan kerma varovaisesti.

Ei kommentteja