Perunasalaattia ja vinkit taaperon juhliin



Meidän kuopus täytti vuoden ja juhlimme tietenkin hieman vapputeemalla häntä. Tarjolla oli perinteiset vappunakit, lihapullat ja perunasalaatit, sekä waldorfin salaattia, vihersalaattia jne.

Täytekakuksi tein suklaa-ja vaaleaa pohjaa sisältävän kirsikka-vaniljakakun ja kaupan berliininmunkit saivat sankarin kuvalla varustetut cocktailtikut koristeeksi. Kaikkea ei tosiaan tehty itse, mutta perunasalaatti yksinkertaisesti maistuu paremmalta itsetehtynä, joten se oli ehdottomasti pakko valmistaa kotona.

Vain mielikuvitus on rajana lastenjuhlia suunniteltaessa. Parkkitalot, lelulaatikot ym. tuovat pöytään kivaa ilmettä ja lisää tarjoilutilaa. 

Pilleistä ja cocktailtikuista saa tarrojen ja printattujen kuvien avulla tehtyä ruokakylttejä ja koristetikkuja piristämään juhlaherkkuja. Kuten jo tuossa aiemmin kerroin, syntymäpäivillä voi esimerkiksi muokata hauskan kuvan itse sankarista ja printata sen paperille ja liimata pilleihin koristukseksi.

Minä muokkasin koristeluun kuvat PicsArt-kännykkäsovelluksella, sillä tykkään sen ohjelman helppokäyttöisyydestä ja muista ominaisuuksista.

Pöydät saa nopeasti mieleiseksi pakettipaperin avulla. Monesti kertakäyttöisten liinojen hinnat ovat kovia ja kuosit ei miellytä, joten ei muuta kuin mieluinen lahjapaperi, sakset ja teippi, niin juhlapöytä on hetkessä valmis.

Kattaukseen voi myös käyttää erilaisia laatikoita tuomaan lisätasoja ja lisäilmettä niihinkin saa lahjapaperista.

Printatut kuvat päivänsankarista on liimattu cocktailtikkuihin koristeeksi. 

Pakettipaperi toimii hyvin pöytäliinana. Parkkitalo tuo hauskasti lisää tarjoilutilaa. 

Jos nurkissa pyörii vanhoja pokaaleja, saa niiden kuppiosasta hauskan yksityiskohdan kerrosvatiin, vaihtamalla sen pienimmän vadin tilalle. Pokaalit ovat monesti kasattu mutterilla ja keskellä on reikä, joten sen ihmeempää taitoa tähän tuunaukseen ei tarvitse ja pokaalin saa vielä kasattua takaisin ehjäksi juhlien jälkeen.

Parkkitalosta saa myös hauskan tarjoiluyksityiskohdan kattaukseen, kunhan vain muistaa kunnollisen putsauksen. ;) Meillä parkkitalossa oli sokeripalakulho, kahvimaito, sekä servetit.


Meidän pieni oli ihmeissään juhlista ja hymy oli aika tiukassa, mutta olipa kiva pitkästä aikaa hieman pippaloida sukulaisten ja ystävien kera.

Tässä hieman tunnelmia juhlista ja lopussa ohje maukkaaseen perunasalaattiin.








Perunasalaatti


6-8 isoa / 10 pientä annosta

  • 1 kg kiinteitä perunoita (vihreä pussi) 

  • 2 kpl maustekurkkuja

  • 50 g kevätsipulia

  • 1 rkl pieniä kapriksia

  • 100-150 g majoneesia

  • 2 rkl sinappia

  • mustapippuria 

  • suolaa

  • (persiljaa) 



Kuori ja kuutioi perunat.

Keitä tai höyrytä pehneähköiksi ja huuhdo kuutiot kylmän veden alla.

Nosta lävikössä valumaan jääkaappiin ja kuutioi sillä välin maustekurkut ja viipaloi kevätsipuli.

Kun perunat ovat jäähtyneet, lisää niiden sekaan majoneesi, sinappi, kaprikset, kevätsipulisilppu, maustekurkkukuutiot, sekä ripaus mustapippuria ja suolaa.

Anna tekeytyä jääkaapissa muutama tunti. Koristele esimerkiksi persiljasilpulla ja kevätsipulilla.

Ei kommentteja