Cola bananas eli kolabanaanit

cola bananas

Olet varmaan joskus syönyt makeaksi karamellisoituneita,  paistettuja banaaneja. Tämä jälkkäri taisi olla suosionsa huipulla joskus 80-luvulla, mutta silloin tällöin siihen törmää onneksi vielä nykyisinkin.

Jos paistetut banaanit ovat makuusi, kannattaa kokeilla uudenlaista versiota niistä. Kolajuomassa haudutetut banaanit ovat sopiva jälkiruoka grilliruoan päälle. Samalla kertaa valmistuu myös maukas, kinuskimainen kolakastike. Kylmä jäätelö ja kermavaahto sopivat lämpimien kola-banaanien seuraksi.

Lisää blogin kesäisiä reseptejä pääset selaamaan tästä linkistä.


Cola bananas eli kolabanaanit


Kahdelle

Tarvitset:



  • 2 banaania

  • 2 rkl voita

  • 3 rkl muscovado- tai fariinisokeria

  • 2 dl kolajuomaa (sokeriversio) 


Lisäksi:



  • 0,5 l mango-melonijäätelöä 

  • 1 dl vispikermaa (vatkaa vaahdoksi ripauksella vaniljaa)

  • nonparelleja

  • rouhittua suklaata


 

Kuori banaanit. Kuumenna paistinpannu, lisää voi ja sokeri ja anna niiden sulaa.

Lisää banaanit ja kolajuoma ja anna banaanien hautua kuplivassa kastikkeessa n. 5 min per puoli. Banaanit ovat valmiita, kun ne hieman ovat pehmenneet ja liemi kiehunut hieman kokoon.

Asettele banaanit tarjoiluvadille. Aseta keskelle jäätelö, kermavaahtoa, sekä koristeeksi nonparelleja ja suklaarouhetta.

Lusikoi lopuksi liemi lautasen reunoille pannulta.

 




Kommentit

  1. :) Tällaiset on mun mielestä niin kiva kasata, kun voi suurpiirteisesti latoa kaikki yhteen ja lopputulos on silti kutsuva. Vaikka nuo banaanit kuulema näyttää meidän esikon mielestä kastikkeessa uitetuilta makkaroilta. :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit