Raparperimuffinit

raparperi

Raparperit ovat kasvaneet yhdessä viikossa hurjan kokoiseksi puskaksi, joten sitä oli pakko alkaa hyödyntämään jotenkin. Viime ja tämä viikko ovat olleet monella tapaa kauhean kiireisiä, joten kevään kääntyminen kesään on sekin käynyt jotenkin huomaamatta. Onneksi sain edes muutaman taimen istutettua kasvihuoneeseen, kunhan nekin muistaisin käydä välillä kastelemassa.

Viime viikonloppuna kävimme ystäväni häissä Keski-Suomessa, ja yövyimme suosikki hotelissamme Paviljongissa. Rakastan sen monipuolista aamiaista ja ihania sänkyjä runsaan tyynyvalikoiman kera. Sinne on joka kerta yhtä ihana mennä.

 

Juhlat vietettiin Petäjävedellä ja siellä oli tarjolla myös Minna Bakes Juhlapalvelun tekemä kaunis, monikerroksinen kakku. Moni jäi paikanpäälle yöksi, mutta meidän piti lähteä samana iltana jo kotiin, sillä sunnuntaille oli myös menoa kotopuolessa.





 

Tänä vuonna aion pakastaa raparperia paremmalla menestyksellä kuin viime vuonna. Silloin ne kerkesivät jo muuttua aika puiseviksi, joten ensi viikolla aloitan ensimmäiset säilöntätyöt tälle vuodelle, jotta varmasti saan mehukkaampia raparpereja pakastimeen .

Tein iltapalaksi kanelisia muffinsseja raparperilla ja  maistuivatpa ne hyviltä vaniljajäätelön seurana. Seuraavaksi olisi kai tehtävä se joka kevät pakollinen raparperikiisseli kermavaahdon kera. Tänä vuonna ei varmaan vielä mansikoita saa ihan lähi viikkoina raparperin kaveriksi, joten se jää kiisselistä tällä kertaa pois.


Raparperimuffinit


n.25 kpl

Tarvitset:



  • 125 g maustamatonta jogurttia

  • 1 dl taloussokeria

  • 0,5 tl vaniljasokeria

  • 3/4 tl ruokasoodaa

  • 2 kpl kananmunia

  • 75 g voisulaa

  • 4 dl puolikarkeita vehnäjauhoja


Lisäksi:



  • 200 g raparperia kuutiona

  • 0,5 dl taloussokeria

  • 0,5 rkl kanelia


Yhdistä jogurttiin sokeri, vaniljasokeri, sekä ruokasooda. Vatkaa pallovatkaimella joukkoon voisula ja sen jälkeen vehnäjauhot. Älä sekoita jauhojen lisäämisen jälkeen enempää kuin tarvitsee, sillä muuten taikina muuttuu sitkeäksi.

Kuutioi raparperi ja sekoita sokerin ja kanelin kanssa sekaisin. Nostele varoen muffinssitaikinan sekaan. Annostele muffinssivuokiin. Käytä niiden kanssa muffinssipeltiä, jos sellainen löytyy.

Paista 200 asteessa n. 15 min

Kommentit

Suositut tekstit