Omenainen juustokakku

'
Kesä on ihanaa aikaa, mutta rakastan myös syksyn tunnelmaa. Pimeät, mutta silti niin pehmeän lämpimät illat kynttilänvalossa ovat lähes terapeuttisia. Samoin marja- ja sienimetsissä samoilu, säilöntä ja pihan syystyöt ovat jotenkin hyvin mieltä rauhoittavia.



Raikkaan kesän jälkeen on mukava herkutella myös hieman tuhdimman makuisilla yhdistelmillä. Omenat saavat seurakseen makeaan suolaista kinuskia, sekä mausteista kanelia. Kaikki tämä yhdistettynä täyteläiseen juustokakkuun.

Omena-juustokakku


Kuudelle

Pohja

  • 200 g digestive keksejä

  • 75 g voisulaa

Täyte

  • 2 kpl kananmunia

  • ½ sitruunan raastettu kuori

  • ½ sitruunan mehu

  • 1,25 dl hienoa sokeria

  • 1 tl vaniljasokeria

  • 250 g rahkaa

  • 200 g maustamatonta tuorejuustoa

  • 200 g omenakuutioita

  • 0,5 rkl maissitärkkelystä

  • 2 rkl hienoa sokeria

  • 0,5 tl jauhettua kanelia

Lisäksi

  • 0,75 dl kermaa

  • 0, 75 dl fariinisokeria 

  • 2 rkl voita

  • ripaus merisuolaa 



  1. Murskaa keksit monitoimikoneessa ja kaada sekaan sula voi. Painele murumassaa leivinpaperilla vuoratun pienen irtopohjavuoan pohjalle (halkaisija n. 16 cm) ja reunoille. Voit käyttää myös isompaa vuokaa, mutta lopputulos on ohuempi.

  2. Sekoita täyte. Riko kananmunien rakenne ja lisää sekaan 1,25 dl sokeria, 1 tl vaniljasokeria, 250 g rahkaa ja 200 g maustamatonta tuorejuustoa. Raasta sekaan myös puolikkaan sitruunan kuori ja purista mehu.
    Kaada massa irtopohjavuokaan.

  3. Pilko omenat pieniksi kuutioiksi ja sekoita niiden sekaan 2 rkl sokeria, 0,5 rkl maissitärkkelystä, ja 0,5 tl kanelia.
    Ripottele omenakuutiot juustokakun päälle.

  4. Paista 175 asteessa n. 1h. Anna jäähtyä jääkaappikylmäksi.

  5. Valmista kinuskikastike. Mittaa pieneen kattilaan fariinisokeri ja kerma. Kiehauta muutama minuutti ja lisää lopuksi voi ja ripaus suolaa. Kaada ohuena nauhana kakun päälle.

Ei kommentteja