Mahtavien säiden kunniaksi oli aika avata meidän piskuinen kesäkeittiö! Hieman puunaamista vielä vaatii tuo hökkeli, ainakin matto pestävä.
Grillin virkaa toimittaa 50-lukulainen kaasu-uunivanhus ja valurautainen parilla. Voin sanoa, että toimii paremmin kuin hyvin.
Grilliherkut salaattipedillä
kahdelle
500 g vihreää tankoparsaa n.140 g pekonisiivuja (yksi kappale per parsa) n. 500g painoinen bataatti hieman öljyä bataattien pintaan n. 200 g halloumi juustoa muutama kappale kirsikkatomaatteja 70 g rucola-salaattia 1/2 ruukkua herneenversojaSalaatin kastike:
n. 0,25 dl tuorepuristettua avocado- tai oliiviöljyä puolikkaan sitruunan raastettu kuori puolikkaan sitruunan mehu (pari ruokalusikallista hunajaa) suolaa, mustapippuria
Siisti tankoparsojen päät ja kuori tarvittaessa hieman, jos kuori tuntuu kovin paksulta.
Kiepauta pekonisiivut parsojen ympärille ja jätä ne odottamaan hetkeksi.
Salaatinkastike kannattaa tehdä jo makuuntumaan.
Raasta pestyn sitruunan kuorta hienolla terällä ja mittaa muut aineet sekaan ja vatkaa hieman kastiketta.
Jätä tämäkin odottelemaan hetkeksi.
Kuori bataatti ja leikkaa siitä vajaan sentin paksuisia viipaleita. Voitele kevyesti öljyllä pinnasta, jotta ne eivät paistettaessa tartu kiinni parillaan.
Viipaloi halloumi juusto myös vajaan sentin paksuisiksi viipaleiksi.
Kuumenna parila kuumaksi ja paista ensin bataatit. Tietysti jos sinulla on iso grilli, niin mahdut paistamaan kaikki samalla kertaa. Bataatit voi jättää hieman rapsakoiksi, joten reilu 5 min puoli riittää. Mausta suolalla.
Paista parsat molemmin puolin niin, että pekoni ruskistuu.
Kun nämä kypsyvät grillissä, valmista sillä aikaa salaatti.
Kiepauta kulhossa kastike ja rucola sekaisin ja nosta tarjoiluvadille kasaksi.
Kulhoon jääneitä kastikkeen rippeitä ei kannata heittää pois, vaan kiepauta herneenversot vielä samassa ja jätä ne hetkeksi odottamaan.
Grillaa myös halloumi juusto molemmin puolin sekä öljyllä sivellyt tomaatinpuolikkaat.
Nostele sitten kaikki grilliherkut salaattipedille.
Käytä vielä nopeasti kastikkeessa kierittelemäsi herneenversot myös parilan lämmössä ja nosta ne mukaan tarjoiluvadille.
Kokkailusta yli jääneen sitruunanpuolikkaan voi kirpeyttä halutessaan puristella vielä tämän herkun päälle.
Ei kommentteja