Vaniljaiset tuorejuustomuffinssit ja keittiön tuunaus




Huh hellettä! Ulkona on ollut niin kuuma, että olen keskittynyt sisällä touhuamiseen. Kokkailukaan näillä säillä ei ole oikein maistunut, mutta sainpa sentään keittiössä jotain aikaan - nimittäin tuunattua hieman nurkkia. Vanhaan taloon olen suorittanut "pientä pintaremonttia" jo jokusen vuoden, mutta projektit ovat valmistuneet aika verkkaiseen tahtiin milloin minkäkin takia. 

Olen metsästänyt materiaaleja hiljalleen mm. Facebookin kierrätyssivustoilta, sillä omaan ja talon henkeen mielestäni käy tällainen kierrätysaihe.Vihdoin ja viimein sain pienen budjetin tuunausta taas eteenpäin, kun liian alas läntätty liesituuletin nostettiin ylemmäs ja saumasin mosaiikkilaatat.Vielä olisi paljon askarreltavaa, mutta voiton puolella silti ollaan!

Varaston uumenissa odottelee vanha pirttikalustokin, josta olen maaleja käynyt raapimassa irti aina sopivan tilaisuuden tullen. Se pitäisi keretä maalaamaan vielä ennen syksyn sateita ja talven pakkasia, että saataisiin se myös keittiöön.Jos tämä aihe kiinnostaa enemmänkin, niin muita juttuja löytyy kotiblogin puolella.

Tuunauksen etenemisen kunniaksi tein muffinsseja. Yleensä marjat laitetaan taikinan sekaan, mutta parhainpaan satoaikaan, en raaski maukkaita ja tuoreita herkkuja paistaa, joten näiden vaniljaisten tuorejuustomuffinien seuraksi sopivat tuoreet marjat ja hedelmät sellaisenaan.


Pienen budjetin keittöuudistus. 


Tuorejuustomuffinssit


12 kpl 

Taikina:


  • 150 g pehmyttä voita
  • 1,5dl sokeria
  • 2 kananmunaa
  • 3,5 dl vehnäjauhoja
  • 2tl leivinjauhetta
  • 1 tl vaniljasokeria 
  • 1,5 dl maitoa



Täyte:




  • 200g tuorejuustoa
  • 0,75 dl tomusokeria
  • 1 tl vaniljasokeria tai 1/4 osa vaniljatangosta
  • 1 kananmunan keltuainen



Taikina:


Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.

Vatkaa pehmyt voi ja sokeri vaahdoksi.
Lisää munat vatkaten joukkoon ja siivilöi sekaan jauhot ja maito. Sekoitatasaiseksi, mutta älä vaivaa liikaa, ettei taikinaan tule sitkoa. 
Itse pyöräytän vispiäkoneella nopeasti vain sen verran että jauhot sekoittuvat.
Lusikoi taikina 12 muffinivuokaan. Käytä mieluusti vuokien tukena muffinssipeltiä, jolloin vuoat eivät leviä.



Täyte:


Notkista tuorejuusto ja lisää sekaan muut aineet. Sekoita tasaiseksi ja lusikoi pursotinpussiin.
Pursota jokaisen muffinssin sisään tuorejuustomassaa n. 1-2 rkl. 
Vuoat tulevat aika täyteen, joten muffinssipelti tai korkeareunaiset paksummat vuoat sopivat paremmin, ettei taikina leviä pitkin uunia.


Paista 225 asteessa n. 13-15 minuuttia keskitasolla, ja nosta leivinliinan alle jäähtymään.

Tarjoile tuoreiden marjojen tai hedelmien kera.








2 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. Kiitos. :) Hiljalleen tullut laiteltua. Eihän tuo kokonsa puolesta ole mikään minun unelmakeittiö, mutta ajaa asiansa kun vähän tuunaillut. :)

      Poista