Kauraleipää vuoassa 2kpl


Kauraleipä on yksi lemppareistani ja vuoassa niin helppo tehdä!

Tässä "emännän käsituntuma"-resepti:

Keitä puoleen litraan vettä löysähkö puuro ja lisää siihen ruokalusikallinen suolaa.
Jäähdytä noin 40 asteiseksi ja lisää yksi pussi kuivahiivaa ja pari ruokalusikallista siirappia tai hunajaa joukkoon. Sekoittele kunnes hiiva on liennut puuroon. 

Lisää n. 4dl vehnäjauhoja puuroon ja vaivaa sekaan lisää jauhoja vielä noin toiset 4 desiä vähitellen.
Taikinaan voi tarvittaessa lisätä muutaman ruokalusikallisen öljyä, varsinkin jos leipää syödään vielä seuraavana päivänä, niin pysyy tuoreempana.

Vaivaa taikinaa kymmenen minuttia, jotta siihen muodostuu hyvä sitko. Sen ei pitäisi tarttua kauheasti enään käsiin, mutta sormien pitäisi kuitenkin upota taikinaan hyvin. Ei liian kovaa taikinaa siis. Lopputuloksen pitäisi olla tunnoltaan vauvanpyllymäinen :D.

Jaa tämä taikina kahteen osaan ja muotoile pitkulaisiksi pötköiksi leipävuokiin.
Itselläni on 25 cm pitkiä teflon-pinnotteisia vuokia, joten niitä ei tarvitse edes rasvata ja leivät irtoavat hyvin.
Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen ja leivät uunin päälle kohoamaan liinan alle puoleksi tunniksi.

Kun leivät ovat kohonneet, voit valuttaa hunajaa tai siirappia ohuena nauhana leipien päälle ja ripotella tähän kaurahiutaleita. Hunajasta tulee mukava säväys leivän pintaan.
Paista leipiä puolituntia hieman keskitasoa alempana kauniin ruskeiksi.
Kumoa kuumat leivät heti uunista otettua, niin ne lähtevät parhaiten irti.
Jos annat niiden odotella liikaa vuoissa, rapeaan pintaan muodostuu kosteutta ja leipä varmasti jämähtää vuokaan!
Itse annan leipien tuulettua vartin verran ilman liinaa ja leikkaan vasta sitten. Näin pinta on rapea ja sisus pysyy hieman paremmin koossa.

Kommentit

  1. Tuli muuten melkoisan maukkaita leipäsiä näin ensikertalaselle leiPOJALLEkin :P vuokia ei ollut, hyvin toimi ilmankin pellin päällä. Tuli tollasia ranskanleivän näköisiä missä kaurahiutaleita päällä. nomnom toinen syöty jo :)
    terv. jani ja karoliina

    VastaaPoista
  2. Miksi mun leivät ei kohoa noin komeasti? :/ nousee kyllä noin vuoan puoliväliin.. Höh. Kaks kertaa tehnyt ohjeellasi, hyväähän tuosta tulee, mutta ei noin upeita, kuin sulla.

    T. Pannukakku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voisiko johtua puuron lämpötilasta? Jos on liian kylmää hiiva ei toimi hyvin ja jos liian kuumaa, niin hiiva kuolee. voit myös kokeilla uunikohotusta n. 50 asteessa ja aseta uunin pohjalle kuumaa vettä jossain uuniastiassa, joka tuo kosteutta. Kun leivät ovat kohonneet, niin kääntää lämmöt paistolämpötilaan. Varsinkin kiertoilmauunissa toimii hyvin tämä homma. Paistolämpötila vaan on silloin n. 10-20astetta alhaisempi.

      Poista
  3. Minkäkokoisiin vuokiin olet tehnyt?
    T. Pannukakku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mulla on kaks tollasta ikean leipävuokaa, ei kyl lue minkä kokosia, mutta oisko joku reilu litrasia. :D

      Poista
  4. Siiiiiiiis, sä oot tehny YHDEN leivän tolla ohjeella (kö) ?!?! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kaksi mun näppituntumalla tulee tosta määrästä. Löysempi taikina kohoaa mielestäni paremmin, joten vuokaleipätaikina saa olla aika pehmoista verrattuna vaikkapa sämpylätaikinaan.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit