Mantelipiparkakut eli tonttupiparit



Piparkakkutalojen jäljiltä meille jäi hieman ylimääräistä taikinaa. Päätin kokeilla jämätaikinasta mantelipipareita, joiden idean sain joskus Pinterestissä olleista nallepiparkakuista.
Meiltä löytyi tonttumuotti, mutta tähän käy myös tavalliset ukko- ja akkamuotit.
Suosittelen kokeilemaan mausteista piparkakkutaikinaa näiden tonttu-ukkojennpohjaksi. Piparkakkutaikinan ohjeen löydät tästä linkistä.


Toinen vaihtoehto on käyttää piparkakkutalotaikinan jämät tähän:

Piparkakkutalon piparkakkutaikina


1, 5 dl tummaa siirappia
2 dl taloussokeria
200 g voita
1 rkl inkiväärijauhetta
1 rkl kanelia
1 tl kaardemummaa
0,5 rkl neilikkaa
1 dl kuohukermaa
1 kpl kananmunaa
2 tl ruokasoodaa
n. 10 dl puolikarkeita vehnäjauhoja

Kiehauta siirappi, sokeri, voi ja mausteet.
Mittaa kerma sekaan ja jäähdytä huoneenlämpöiseksi.
Lisää sooda ja kananmuna ja vaivaa jauhot sekaan muutamassa erässä.
Taikina jää aika löysäksi ja muovailuvahamaiseksi, mutta kovettuu jääkaapissa.
Anna maustua yön yli jääkaapissa.

Pehmitä taikinaa käsissä ja kaulitse jauhojen avulla ohueksi levyksi.
Painele muotilla piparit ja asettele ne leivinpapperilla vuoratulle pellille.
Paista 200 asteessa muutama minuutti. On hyvä vahtia luukulla useasti, sillä ohuet piparit palavat nopeasti.


Mantelipiparit

Tarvitset:


  • piparkakkutaikinaa
  • tonttu-, ukko- tai akkamuotti
  • manteleita
  • tomusokeria

Painele muotilla tontut ja nostele pellille. Asettele jokaisen piparitontun rinnan päälle manteli ja nosta kädet mantelin päälle ja paina ne yhteen kevyesti käsien päistä.
Paista 200 asteessa muutama minuutti. Ripottele pintaan kevyesti tomusokeria.


2 kommenttia

  1. Tosi kivan näköiset piparit:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kitos. :) Ihastuin niin siihen Pinterestissä kiertäneeseen ideaan, jossa nallet pitelivät manteleita, että pakko oli kokeilla tonttu-versiota. :D

      Poista