Itse tehty kebab ja riisin terveellisempi korvike

Kukkakaali on vuoden 2016 vihannes ja siitä saa maukkaan riisin korvikkeen.

Meneillään on kebabvillitys, joten täytyi sitä itsekin kokeilla hieman jälkijunassa muista. Näillä resepteillä ei ole mitään tekemistä alkuperäisten persialaisten tai turkkilaisten ohjeiden kanssa, mutta mututuntumalla tein sellaiset ohjeet, kun parhaaksi tuntui.
Kebablihamassa paistetaan erittäin miedossa lämmössä pitkään ja hartaasti, joten maltti on valttia.



Kukkakaali on valittu vuoden 2016 vihannekseksi, joten täytyi myös sen kunniaksi kokeilla vähähiilihydraattisempaa kukkakaali"riisiä". Karppaus ja vhh-sivustoilla tätä vähähiilihydraattista riisinkorviketta on kovasti hehkutettu, ja valmistus on helppoa - vain raastaminen, pannulla paistaminen ja maustaminen.

Täytyy sanoa, että kukkakaaliriisi yllätti minut täysin!


Itselleni tulee herkästi huono olo tavallisesta riisistä, mutta voi että tämä pannulla paistettu riisinkorvike oli maistuvaa ja vieläpä terveellisempää! Erilaisilla mausteilla saa varioitua jos minkälaista versiota ja samalla tulee vähennettyä ylimääräisiä hiilihydraatteja.

Mitään esikuvareseptejä en tähän osaa linkittää, sillä ideat on poimittu sieltä täältä keskustelupalstoja ja omassa päässä kehittelin nämä lopputulokset.
Lisäkkeeksi kelpaa salaatti, pepperonit, sipuliviipaleet ja itsetehdyt kastikkeet.


Itse tehty kebab

10:lle hengelle

  • 1 kg naudan jauhelihaa tai osa lammasta
  • 0,75 rkl paprikajauhetta
  • 1-1,5 rkl suolaa
  • 0,5 rkl sipulijauhetta
  • 1 rkl juustokuminaa
  • 0,5 tl mustapippurirouhetta
  • 0,5 tl jauhettua korianterinsiementä
  • 0,5 tl valkosipulijauhetta
  • 1 tl chilijauhetta

Sekoita kaikki aineet keskenään ja vaivaa yleiskoneen lihakoneella tai käsin niin kauan, että seos muuttuu kiinteäksi ja mahdollisimman sileäksi. Käsin saa vaivata aika huolella puolikin tuntia.
Tällä versiolla saa sellaista kebabia aikaan, että maistuu myös lapsille, joten tulisen ystävän kannattaa lisätä mausteita hieman lisää.
Muotoile massasta halkaisijaltaan reilu 10 cm paksuinen pötkö ja kieputa se tiukasti muutamaan kerrokseen foliota.
Anna makuuntua jääkaapissa seuraavaan päivään, jos maltat. Näin maut tasaantuvat paremmin. Tämän vaiheen voi jättää myös välistä tarvittaessa.
Nosta pellile ja paista 90 asteessa viisi tuntia.
Jos jauheliha on kovin rasvaista, kannattaa folioon tehdä viilto paiston jälkeen ja valuttaa ylimääräiset nesteet pois.
Jäähdytä kylmäksi ja siivuta ohueksi veitsellä.
Lämmitä siivuja hetki pannulla tai uunissa.

Tomaattikastike kebabille


  • 500 g tomaattimurskaa
  • 4 kpl pepperoneja tai yksi chili
  • 1 tl sipulijauhetta
  • 4 kpl valkosipulinkynsiä
  • 0,5 tl korianterinsiemeniä murskattuna
  • 0,5 tl juustokuminaa
  • mustapippuria
  • merisuolaa
  • (ripaus sokeria)


Pilko pepperonit pieneksi. Murskaa valkosipulit ja lisää kaikkien muiden aineiden kanssa kattilaan ja hauduta n.10 min tarjoa joko kuumana tai kylmänä.

Minttu-jogurttikastike


  • 150 g turkkilaista jogurttia
  • 1-2 kpl valkosipulin kynsiä
  • 1/3 tl kuivattua minttua
  • 1 tl hunajaa
  • mustapippuria myllystä
  • merisuolaa


Murskaa valkosipulinkynnet ja sekoita kaikkien muiden aineiden kanssa sekaisin. Anna makujen tasaantua jääkaapissa ainakin 1 tunti.


Kukkakaaliriisi

5-6:lle henkilölle

  • 1 kpl kukkakaalia (n. 1 kg)
  • 25 g voita paistamiseen
  • yrttisuolaa
  • sipulijauhetta
  • (tomaattikastiketta)

Poista kukkakaalista lehdet ja paloittele se muutamaan osaan. Raasta kukkakaali karkeaksi raasteeksi ja paista pannulla voin kera (n. reilu 5 min) niin, että seos hieman pehmenee.
Jos teet koko kukkalaalin kerralla, kannattaa seokset paistaa kahdessa erässä, niin mahtuvat paremmin pannulle tai vastaavasti pidentää hieman paistoaikaa. Mausta haluamallasi tavalla. Yksinkertaisemmillaan pelkästään suolalla ja pippurilla, mutta esimerkiksi yrttisuola antaa kivaa makua.
Kukkakaalin sekaan voi paistamisen loppuvaiheessa halutessaan laittaa esim. hieman tomaattikastiketta makua ja väriä antamaan.

Kukkakaaliriisi on maukas lisäkevaihtoehto.


2 kommenttia

  1. Kiitos, onpa hyvän oloiset ohjeet. Kukkakaaliriisi on testaamatta, joten sitä täytyy kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Tuo kukkakaali yllätti minut kyllä niin täysin, vaikka aina olenkin pitänyt siitä esimerkiksi voissa paistettuna tai gratinoituna. :) Pienistä asioista sitä voi olla ihminen näköjään iloinen. :D

      Poista