Mehevät sämpylät



Suosikkimakuni sämpylöissä on ollut jo jonkin aikaa aprikoosi. Saattaa kuulostaa vähän hassulta maukuvaihtoehdolta, mutta kuivattu aprikoosi silputtuna leipätaikinassa on mielestäni aivan huippu.
Sattumat eivät ole rakenteeltaan tai maultaan liian dominoivia, mutta silti ne huomaa hyvin. Suosittelen kokeilemaan! Sopii hyvin esim. aamiaiselle tai broileriruokien kaveriksi.



Aprikoosi-kaurasämpylät

N. 30 kpl


  • 4 dl vettä
  • 25 g voita
  • 1,5 dl kaurahiutaleita
  • 50 g aprikoosia silputtuna
  • 1 rkl hunajaa
  • 1 pss kuivahiivaa
  • 0,5 -1 rkl suolaa (riippuen suolan laadusta. Merisuolaa tarvitsee vähemmän kuin esim. mineraalisuolaa päästäkseen samaan makuun)
  • n. 8 dl puolikarkeita vehnäjauhoja


Kiehauta vesi ja voi.
Kaada kuuma vesi taikinakulhoon, jossa kaurahiutaleet ja silputut aprikoosit.
Sekoittele ja anna jäähtyä +42 asteiseksi.
Lisää kaikki muut aineet paitsi jauhoista noin puolet.
Lisää hiljalleen loput jauhot vaivaten, niin että taikinasta tulee vauvanpeppumaista.
Vaivaamista saa tehdä vähintään kymmenen minuuttia, jotta taikinaan muodostuu hyvä sitko.
Suolakin suositellaan laittamaan vasta vaivauksen loppuvaiheessa, sitkon paremman muodostumisen takia ilman suolaa, mutta itse laiskana olen hulauttanut sen samaan aikaan muiden aineiden kanssa.

Anna taikinan levähtää 10 min ja muotoile siitä kaksi tankoa pienen jauhomäärän avulla.
Palastele samankokoisia paloja (n. 30g) ja muotoile haluamaasi malliin. Jos ongelmana on saada samankokoisia sämpylöitä, käytä rohkeasti keittiövaakaa jokaisen palan punnitsemiseen. Siinä samalla silmä ja käsi harjaantuu.

Kohota lämpimän uunin päällä mieluiten muovipussissa tai elintarvikemuovin alla, jolloin taikinan pinta pysyy pehmeämpänä ja sämpylät kohoavat paremmin.
Kun sämpylät ovat kohonneet, voit viiltää niiden pintaan pari viiltoa terävällö veitsellä.

Oma kikkani hyvien ja mehevien sämpylöiden saamiseksi kotiuunissa on suihkauttaa uuniin suihkupullosta pari painallusta vettä. Jokaisen omassa päätäntävallassa tietenkin on, uskaltaako omalle uunilleen niin tehdä, mutta näin olen todennut parhaiden sämpylöiden valmistuvan ilman uunin höyrytoimintoa.

Eli siis pelti uuniin, nopea suhautus vettä ja luukku kiinni.
Paista n. 10 min 225 asteessa.
Jäähdytä leivinliinan alla, jos haluat pehmeitä sämpylöitä tai anna levähtää hetki ilman liinaa, jos tykkäät rapsakoista kuorista.



2 kommenttia