Laventelikylpysuola



Jos pihalla vielä sattuu kukkimaan laventeli, käy napsimassa sen kukinnot äkkiä talteen ja tee niistä ihanaa kylpysuolaa talven varalle.

Laventelin tuoksu on niin huumaava ja vahva, että pienellä kimpulla kukintoja saa jo hyvän määrän aromaattista suolaa aikaseksi.


Monet käyttävät kylpysuolan värjäämiseen elintarvikeväriä, mutta tahdoin tehdä omani mahdollisimman yksinkertaisista raaka-aineita ilman turhia lisäaineita.

Kylpysuola on helppo valmistaa ja kun sen pakkaa kauniisiin rasioihin, toimii se hyvin vaikka joululahjana.


Kylpysuola

Laventelikylpysuola



  • pieni kimppu laventelin kukintoja

  • 400 g karkeaa merisuolaa

Kaada merisuola laakeaan kulhoon ja saksi laventelikukinnot pienenä silppuna sekaan. Sekoita hyvin ja nosta suola kuivumaan esimerkiksi takan päälle noin yhdeksi viikoksi.

Pakkaa sen jälkeen kylpysuola tiiviiseen astiaan tai pulloihin. Parhaiten säilytysmateriaalina toimii lasi, sillä se pitää aromit raikkaana pitkään, eikä päästä ulkopuolelta ylimääräisiä hajuja sekaan.

Valmista jalkakylpy lisäämällä vadilliseen lämmintä vettä pari ruokalusikallista kylpysuolaa.

Ei kommentteja