Kepeä siideridrinkki raparperista ja mansikasta



Nyt kun on luvattu viikonlopuksi kaunista ja lämmintä säätä, maistuu myös viileät juomat.
Helppo ja kesäinen juoma valmistuu helposti mansikka-raparperisoseesta ja kuivasta omenasiideristä.

Villit orvokit kukkivat jo ainakin täällä eteläisemmässä Suomessa, joten niistä saa kauniin koristeen juomaan. Koristele vaikkapa ylioppilasjuhlien skumppalasit keto- tai pelto-orvokeilla. Ne kasvavat yleensä kuivilla ja valoisilla alueilla.
Keto-orvokki on sini-keltainen ja hieman suurempi kuin vaalea-keltainen pelto-orvokki.
Suurina annoksina voivat aiheuttaa iho-oireita, mutta eivät aiheuta ongelmia pieninä määrinä salaateissa tai juomissa. (lähde: http://www.yrttitarha.fi/kanta/keto-orvokki/)

Siideridrinkki mansikasta ja raparperista


1 osa mansikka-raperperisosetta
2 osaa kuivaa siideriä

koristeeksi esim. keto-orvokin kukka

Mansikka-raparpeisose
Sose riittää n. 4 juomaan

1 iso raparperi tai 2 pientä
n. 1,5 dl vettä
sokeria maun mukaan n. 3-4 rkl
n. 150 g kotimaisia mansikoita joko tuoreena tai pakasteena

Pese raparperit ja pilko ne pieneksi. Keitä kattilassa veden ja sokerin kanssa pehmeäksi.
Nosta liedeltä ja lisää jäiset mansikat sekaan ja soseuta sauvasekoittajalla.
Jos käytät tuoreita mansikoita, anna kuuman raparperiseoksen ensin jäähtyä jääkaapissa kylmäksi ja lisää vasta sitten mansikat ja soseuta.

Mittaa laseihin n. 1 dl sosetta ja kaada päälle 2 dl kylmää omenasiideriä.
Jos pidät imelistä juomista, lisää tarvittaessa tomusokeria juoman sekaan.

Aurinkoista loppuviikkoa! Laitan pian lisää raparperireseptejä. Muistakaa myös maanantaihin saakka oleva arvonta!


2 kommenttia