Grillikausi avattu - nostalgiaa ja uusia makuykkösiä



Sain arvostelukappaleen Sari ja Patrik Spåran Suuresta grillikirjasta. Kirja sisältää huiman määrän ohjeita grillihirmuille ja antaa varmasti koko kesäksi inspiraatiota. Reseptejä löytyy laidasta laitaan, aina klassisista herkuista uudempiin ja mukavaa plussaa on erilaiset lisukkeet ja jälkiruoat, jotka nekin valmistuvat moni grillaten. Kirjasta löytyy myös hyvää perustietoa grillaamisesta, joten aloittelijallakaan ei mene sormi suuhun grilliruoan kanssa.

Eräs päivä kokeilin kirjan Texas style-bbq-kastiketta ja täytyy todeta, että oli kokeilemisen arvoinen. Käytin kastiketta broilerinkoipien marinoimiseen ja paistamiseen.
Tein koivet uunissa grillin vielä ollessa talviteloilla, mutta kastike toimi myös näinkin ihan hyvin. 

Seuraavaksi olikin aika kaivaa grilli esille ja avata kesä kauniissa säässä.
Grillikirjan eräästä klassisesta reseptistä innostuneena tein pekoniin käärittyjä herkkusieniä, joihin tutustuin jo lapsena mummolassa, kun enoni grillasi niitä eräs juhannus.
Minulle sienien oikea täyte on viherpippurisulatejuusto, joka antaa mukavaa potkua, mutta on silti sopivan pehmeä ja pyöreä maultaan.
Sienet voi tehdä valmiiksi jääkaappiin odottamaan ruokahetkeä jo aiemmin, joten mitään ylimääräistä ei tarvitse häärätä, kun grillaamisen aika koittaa.

Facebookissa on pyörinyt villityksenä pekoniin käärityt sipulirenkaat, joten pakkohan näitäkin oli kokeilla samalla kertaa.
Tämä maailman helppoin resepti toimi niin hyvin, että luultavasti joka kerta kun grillataan, kääräistään muutama pekoni-sipulirengas myös paistumaan. 



Pekoniin käärityt sienet

6 kpl
gluteeniton, vhh

  • 6 kpl isoja herkkusieniä
  • n. 120 g viherpippurituorejuustoa
  • 170 g pekonia
  • (hammas- tai grillitikkuja)


Poista sienistä kannat varovasti ja laita sulatejuustoa jokaisen sienen keskelle 1-2 ruokalusikallista.
Kieputa sienen koosta riippuen  1-2 pekoniviipaletta ja kiinnitä tarvittaessa hammas- tai grillitikulla.
Grillaa ensin alassuin, ennen kuin juusto ehtii sulaa ja valua grilliin (n. 5 min) ja käännä sitten ympäri ja paista myös toinen puoli kypsäksi.


Pekoniin käärityt sipulirenkaat

n. 6 kpl
gluteeniton, vhh

  • 1 iso sipuli
  • n. 6 siivua pekonia


Viipaloi sipuli n. vajaan sentin paksuisiksi renkaiksi. Irroita renkaat toisistaan ja ota isoimmat renkaat käyttöön. Pienemmät voit käyttää muussa ruoanlaitossa.
Kieputa jokaisen renkaan ympäri pekoniviipale ja grillaa molemmin puolin rapeaksi.



Ei kommentteja