Autokakku pojanviikarille - kuvia välivaiheista

bemarikakku

bemari kakku

Kolmevuotiaan syntymäpäivätoive oli autokakku, joten pienelle bemarimiehelle sellainen oli sitten tehtävä. Tein tiiviin kakkupohjan suorakulmaiseen kakkuvuokaan, josta oli helppo muotoilla lyhytperäinen auto.

Netistä katselin erilaisia auton korimalleja ja hieman bemareille ominaisia piirteitä, mutta mitään tarkkaa kopiotavoitetta en ottanut. Kolmevuotiaallekin ehkä tärkeimmät bemarin tunnusmerkit ovat itse logo, munuaiset, angel eyes-valot ja tietysti konepellin muoto, joten niistä lähdimme liikkeelle.

Kakkupohja tehtiin siis hieman tavallista kakkupohjaa tiivimpänä, jotta sitä oli helpompi käsitellä. Kreemin ja hillon kanssa se oli kuitenkin hyvin mehevä ja täyteläinen.

Muotokakun tekoon saisi kulumaan vaikka kuinka kauan aikaa, joten viime tippaan sen tekoa ei kannata jättää. Renkaat tein mustasta marsipaanista, ja asensin ne tuoreeltaan autoon. Jos haluaa olla hieman tarkempi ja välttyä "puhjenneilta renkailta", kannattaa nuo renkaat muovailla jo viikkoa ennen valmiiksi ja kuivattaa, jolloin ne eivät painu kasaan.

[caption id="attachment_2372" align="alignnone" width="533"]bemarikakku Synttäri-"iloa".[/caption]

bmw cake

 

Autokakku (BMW)


8-10 hengelle

Pohja:



  • 150 g tummaa suklaata

  • 150 g normaalisuolaista voita

  • 1 dl taloussokeria

  • 200 g ranskankermaa

  • 3 munaa

  • 3 dl puolikarkeita vehnäjauhoja

  • 1,5 tl leivinjauhetta

  • rasvaa vuoan voiteluun


Täytekreemi:



  • 300 g huoneenlämpöistä voita

  • 397 g (yksi purkki) kondensoitua maitoa

  • 1 tl vaniljasokeria


Lisäksi:



  • 200 g aprikoosimarmeladia

  • 500 g kaulintamassaa auton päällystämiseen

  • 250 g mustaa kaulintamassaa tai marsipaania auton ikkunoihin ja renkaisiin

  • n.100 g muita värejä massoja tai marsipaania valojen ja logojen tekoon

  • 2 hammastikkua sivupeilejen kiinnittämistä varten

  • tomusokeria massan kaulintaa varten

  • muotoilutyövälineet


 

 

Pohja:


Kuumenna uuni 175 asteeseen.

Sulata suklaa ja voi sulaksi ja lisää sekaan sokeri ja ranskankerma koko aika sekoittaen. Lisää myös kolme kananmunaa ja vatkaa sekaisin. Yhdistä jauhot ja leivinjauhe ja siivilöi suklaaseokseen.

Voitele suorakaiteen muotoinen leipävuoka (n.1,3-1,5 l) ja kaada taikina siihen.

Paista 175 asteessa 30 min. Sammuta sen jälkeen uuni ja anna levähtää vielä n. 10 min uunissa. Kumoa sen jälkeen leivinpaperin päälle ja jäähdytä vuoan suojissa huoneenlämpöiseksi.

Täyte:


Voi on hyvä ottaa huoneenlämpöön jo tunteja ennen, jotta se on varmasti pehmeää, samoin kondensoitu maito on oltava saman lämpöistä.

Mittaa kaikki kreemin aineet yleiskoneen kulhoon ja vatkaa lapavatkaimella vaaleaksi vaahtomaiseksi tahnaksi (n. 5 min).

Kasaaminen:


Leikkaa kakun päädystä n. 5 cm pala pois. Tästä palasta tehdään autoon tarvittavia muotoja renkaiden pyläpuolelle ja paikkaillaan koloja. Isompi pala leikataan vaakatasossa kolmeen osaan. Täytä kreemillä aprikoosimarmeladilla. Viimeinen, päällimmäinen pala leikataan viistosti n. keskikohdasta poikki ja asetetaan kakun päälle niin että siitä alkaa muodostumaan tuulilasin taitekohta. Käytä toinen puolikas kansipalasta toisen pienemmän päälle (täytä väli taas kreemillä ja marmeladilla), jolloin auto alkaa saamaan muotoaan.

Tässä välissä auton voi viedä jääkaappiin hetkeksi, mutta tämä ei ole välttämätöntä. Muotoile hieman autoa terävällä veitsellä ja levitä pintaan ohuelti kreemiä. Leikkaa ylimääräisestä pienestä kakkupalasta kaarevat suikaleet takarenkaiden kohdalle, ja muotoile muutenkin mieleiseksesi käyttäen apuna kreemiä, marmeladia ja kakkupaloja.

Kun kakku on muotoiltu, nosta se jääkaappiin siksi aikaa kun työstät kakun päällysteitä.

Muotoile logot ja renkaat. Renkaat kannattaa tehdä jo viikkoa ennen, jotta ne kerkeävät hieman kuivua. Näin ne pysyvät muodossaan paremmin. Renkaiden halkaisija on n. 4 cm. Painoin vanteen syvennöksen snapsilasin pohjalla ja renkaan kuviot tein veitsenkärjellä.Halutessaan voi tehdä vanteet erivärisellä massalla syvennökseen. Itse jätin ne mustaksi.

Pehmitä auton päälle tuleva kaulintamassa käsissä tai 50 asteisessa uunissa omissa muoveissaan. Kaulitse ohueksi n. 1,5 mm paksuiseksi levyksi ja nosta kakun päälle. Aloita katon päälä massan painelu ja muotoilu, samalla vetäen hieman massan reunoista toisella kädellä, jolloin se muotoutuu auton mukaan paremmin. Etene kohti pohjaa ja leikkaa reunat siistiksi veitsellä tai massan muotoiluun tarkoitetuilla välineillä.

Kakun muotojen hakemisessa on hyvänä apuna erilaiset muoviset kakkumassoille tarkoitetut työstövälineet, joita saa ainakin isommista ruokakaupoista ja erikoisliikkeistä. Hahmottele ensin kevyesti kuin kynällä ovien reunat, valojen, ikkunoiden ym. paikat, käyttäen apuna muovista suht teräväkärkistä tikkua.

Tämän jälkeen ota tylpempi muovitikku käyttöön ja painele konepellin muodot ja muotoile renkaiden syvennökset ym.

Kaulitse  mustasta massasta ohuita pieniä levyjä ikkunoiksi ja muoteile ne loppuun kakun päällä varovasti käyttäen apuna tylppää muovista muotoiluvälinettä. Kiinnitykseen voi käyttää pienen sipaisun kylmää vettä, jolloin massat tarttuvat toisiinsa. Reunat saa siistimmäksi, kun ikkunat reunustaa ohuella massasta muovatulla "nauhalla".

Sivupeilit muotoillaan massasta ja kiinnitetään paikoilleen hammastikkujen avulla.

Renkaat painetaan omille paikoilleen ja ylimääräisistä massoista voi vielä muovata yhden renkaan, johon asetetaan kynttilät.
Vinkki: Jos et käytä kakkupahvia, kannattaa kakun kasaaminen aloittaa suoraan tarjoiluvadille, sillä myöhemmin siirtely ei välttämättä onnistu.

 

autokakku-000468 autokakku-000467 autokakku-000466 autokakku-000463 autokakku-000462 autokakku-000436 autokakku-000410

bemmikakku

2 kommenttia

  1. Aivan mahtava! Syötävän hyvän näköinen bemari :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon. :) Bemari oli merkeistä ehdoton, kun herra latoi kakkutoivomusta. :D

    VastaaPoista