Monikäyttöinen kookos

Tähän heti alkuun mainitsen että ruoka.fi -sivustolla on menossa Urtekram maustehaaste, johon osallistuin tällä reseptillä:

Kalaa cajun-kookoskastikkeessa ja kardemumma couscous


kookoskalaa

Sain Urtekramilta maustepaketin kilpailua varten ja suosikikseni valikoitui cajun-mausteseos, jolla saa nopeasti maustettua lihat ja kastikkeet. Mausteseos sisältää suolaa, joten sitäkään ei tarvitse välttämättä lisätä enää erikseen.

Kaikki kilpailuun osallistuneet reseptit löydät klikkaamalla alla olevaa kuvaa.

urtekram

Kookos on hyvin monikäyttöinen ruoanlaitossa, kuin muuallakin. Hiutaleista ja lastuista saa kotitekoisiin mysleihin ja leivonnaisiin makua ja rouheutta. Kookosmaitoa käyttää niin drinkkeihin, lisäkkeisiin, kastikkeisiin, kuin jälkiruokiinkin.

Kookosöljypurkki ei myöskään jää kaapinpohjalle vanhentumaan, sillä sitä voi käyttää mm. paistamiseen, ihon- ja hiustenhoitoon, hierontaöljynä, hampaiden valkaisuun... lista on loputon!

Yksi yksinkertaisimmista suosikeistani on kookosmaitoon hiljaa haudutettu riisi. Sopii hyvin esimerkiksi broileri- ja mausteisten itämaistenruokien seuraksi.

kookosriisi Kookosriisi on maukas lisuke erilaisille kastikkeille ja pataruoille.

Kookosriisi


neljälle

  • 4 dl basmatiriisiä

  • 4 dl kookosmaitoa

  • n. 4 dl laimeaa kasvis-, kana- tai lihalientä

  • 0,5 tl merisuolaa

  • (ripaus sahramia tai kurkumaa)

Huuhdo riisit lävikössä ja kaada katilaan kaikkien muiden aineiden kera. Anna hautua n. 1 tunti kannen alla hiljalleen. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa ja tilkka vettä.

Tällä taltutat nälän nopeasti ja halvalla

nopea arkiruoka

Joskus saattaa olla niitä päiviä, kun kaapissa ei ole mitään valmista ruokaa ja pitäisi äkkiä saada mahaan täytettä. Kaappiin on hyvä varata muutama kauan säilyvä ruokatarvike, joista saa jääkaappijämien kera kelpoaterian.




Tähän pikaratkaisuna toimii couscous paremmin kuin hyvin, sillä se valmistuu kädenkäänteessä.

Kaapissa on hyvä siis säilyttää esimerkiksi couscous-ryynejä, nuudeleita ja tomaattimurskaa, jolloin niistä saa tehtyä ruokaa pikaisesti pienellä budjetilla. Jos kypsiä lihapaloja, lihapullia tai makkaraa jää ruoanvalmistuksesta ylimääräistä, niitä voi pakastaa sopivissa annoserissä tällaisia couscous-annoksia varten.

Variaatioita on niin paljon kun vain jaksaa keksiä. Kokeile tonnikalaa, kaiva jääkaapista lihajämät tai nuuntuneet kasvikset. Itse upotin palvikinkun jämät ja jo hieman kurtahtaneen paprikan tähän pikaruokaan.

Tutustu muihin nopeisiin hävikkiruokaresepteihin tästä.

kuskus




Palvikinkku-couscous


kahdelle

maidoton

  • 200 g palvikinkkua

  • 2 rkl öljyä paistamiseen

  • puolikas sipuli

  • 1 paprika

  • 2 valkosipulin kynttä

  • 0,5 tl paprikajauhetta

  • 400 g tomaattimurskaa

  • (1 tl Sriracha-kastiketta)

  • 2 dl vettä

  • 1/2 lihaliemikuutiota

  • suolaa maun mukaan

  • mustapippuria

  • 2 dl couscous-ryynejä

  • persiljaa tai muuta yrttiä


 

Kuutioi kinkku, sipuli ja paprika. Lisää nämä kaikki öljyn kanssa kattilaan ja paista muutama minuutti. Lisää valkosipuli pienittynä, sekä paprikajauhe ja sriracha. Lisää myös tomaattimurska, vesi ja lihaliemikuution puolikas. Kuumenna kiehuvaksi, lisää suolaa ja pippuria maun mukaan. Sammuta liesi ja lisää couscous-ryynit. Anna hautua kannen alla 5-10 min. Lisää yrtit ja lisää tarvittaessa suolaa.

 

kuskus

Karamelliomenainen juustokakku

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

popcornikakku

Tuli hieman leikittyä taas suklaalla ja kinuskilla. Ja lopputulos oli jotain erittäin yltiömäisen herkullista. Oman pikantin lisän tuo suolaiset popcornit, jotka sopivat hyvin kinuskin ja suklaan kanssa yhteen. Tämä jos mikä sopii makeannälän tyydyttäjäksi.

Juustokakun pintaan painellaan keksimurukerros, jolloin kuorrutteet eivät hikeenny niin herkästi irti juustomassan päältä. Pohja taas on muodostu keksimurusta ja suolaisista popcorneista suklaan kera.

Popcornit voit tehdä joko mikrossa tai perinteisellä kattilatyylillä. Kattilapopcorneissa vajaa 1 dl maissinjyviä riittää mainiosti. Mikrossa tehtäessä yksi pussillinen riittää hyvin.

Gluteenittoman version saa helposti korvaamalla tavalliset mariekeksit gluteenittomilla, ja varmistamalla että suklaa on myös gluteeniton. Glukoosisiirappi on gluteeniton, mutta jotkut viljalle allergiset (vilja-allergia ja gluteenittomuus kaksi eri asiaa) voivat olla herkkiä silti sille. Jos glukoosisiirappi ei käy, voi sen korvata tavallisella sokerilla, mutta tämä vaikuttaa kinuskin rakenteeseen.

 

omenapiirakka




Karamelliomena-juustokakku


n. 10 hengelle

n. 28 cm irtopohjavuokaan

Pohja:



  • 6 dl valmiita, suolattuja popcorneja

  • 50 g voisulaa

  • 120 g tummaa suklaata

  • 50 g mariekeksejä


Juustomassa:



  • 250 g kuorittuja omenalohkoja (ostopaino siis n. puolet enemmän)

  • 2,5 dl fariinisokeria

  • 1 dl kuohukermaa

  • 1 tl vaniljasokeria

  • 200 g maustamatonta tuorejuustoa

  • 3 rkl vettä

  • 6 kpl liivatelehtiä

  • 2 dl vispikermaa


Keksimuru juustomassan päälle:



  • 50 g voisulaa

  • 80 g mariekeksejä


Kinuskikuorrute:



  • 2 dl kuohukermaa

  • 1,5 dl fariinisokeria

  • 0,5 dl glukoosisiirappia

  • (1 rkl voita)


Suklaakuorrute:



  • 100 g tummaa suklaata

  • 30 g voita

  • 0,5 dl kuohukermaa


Suklaa- ja kinuskipocornit:



  • kinuski- ja suklaajämät astioista

  • 2 dl valmista suolattua popcornia






Aloita kakun valmistaminen juustomassaan tulevalla karamelliomenasoseella, jotta se kerkeää jäähtyä.

Keitä ensin omenalohkot kerman, fariini- ja vaniljasokerin kera. Kun omenat ovat pehmenneet, soseuta seos sauvasekoittajalla. Nosta jääkaappiin jäähtyään.

Valmista pohja sulattamalla suklaa ja voi. Lisää siihen popcornit ja murskattu keksimuru. Kieputtele seos sekaisin ja painele se leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle.

Juustomassan päälle tuleva keksimuru on myös hyvä valmistaa tässä vaiheessa, joten sulata voi ja lisää sen sekaan murskattu keksimuru. Laita sivuun odottamaan.

Kun omenasose on jäähtynyt, vatkaa vispilällä sekaan notkistettu tuorejuusto.

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen hetkeksi. Vatkaa sillä välin vispikerma vaahdoksi.

Kun liivatteet ovat pehmenneet, kiehauta tilkka vettä ja lisää liivatteet sekaan. Kun seos on tasaisesti sulanut, kaada se ohuena nauhana omena-tuorejuustoseokseen koko aika sekoittaen.

Nostele kahdessa erässä lopuksi kerma joukkoon.

Kaada juustomassa irtopohjavuokaan ja ripottele pintaan aiemmin valmistamasi voi-keksimuruseos. Painele hellästi seos tasaiseksi.

Nosta kakku jähmettymään n. 4 tunniksi jääkaappiin.

Kun kakku on jähmettynyt, keitä kinuski.

Mittaa kaikki kinuskiaineet kattilaan ja kuumenna keskilämmöllä kiehuvaksi. Kun seos kuplii, mittaa aikaa 10 minuuttia. Seoksen on siis tuo koko kymmenen minuuttia kuplittava levyllä. Kinuskia voi varovasti pari kertaa sekoittaa kiehumisen aikana, mutta liiallinen sekoittelu ei ole tarpeen. Kun kinuski on valmista, nosta se pois liedeltä jäähtymään. Halutessasi voit lisätä nokareen voita, mutta se pitää lisä vasta, kun seos on hieman jo jäähtynyt ja muistaa hiljalleen sekoitella sen jälkeen koko aika, jotta rasva sekoittuu kinuskiin paremmin.

Suklaakuorrutteen valmistaa samaan aikaan kinuskin kanssa vaivatta 50 asteisessa uunissa. Mittaa suklaa, kerma ja voi esimerkiksi keraamiseen pieneen kulhoon ja nosta uuniin lämpenemään. Jos uunistasi löytyy kiertoilmatoiminto, nopeuttaa se sulamista.

Kun kinuski alkaa jäähtyä, alkaa se samalla myös jähmettyä. Kun seos on sen verran paksua, että pysyy kakun pinnalla, lusikoi se irtopohjavuoasta poistetun kakun päälle. Reunat voi jättää ilman kinuskia, sillä niille tulee suklaakuorrute erikseen.

Mittaa tyhjän kinuskikattilan pohjalle n. 1 dl valmiita popcorneja ja kieputtele ne kinuskijäämissä (koristeeksi kakun päälle).

Kun suklaa on sulanut uunissa, sekoita seos tasaiseksi lusikalla ja valuta se kakun reunoille huolettomasti lusikkaa apuna käyttäen. Mittaa myös tyhjän suklaakulhon pohjalle 1 dl popcorneja ja kiepauta ne suklaajämissä. Koristele kakku suklaa- ja kinuskipopcorneilla.

 

kinuskikakku

suklaakakku

 

Maustekurkut ja tuunatut purkit

suolakurkut

Kasvihuonekurkku käy meustekurkkujen tekoon yhtä hyvin kuin avomaankurkkukin. Keväällä laitoin avomaankurkkuja kasvamaan, mutta ne eivät jostain syystä menestyneet kovin hyvin, joten tein kaikki maustekurkut talveksi kasvihuonekurkuista.

Syksyisin voi myös aloittaa joululahjojen teon, jos säilytystilat antavat siihen mahdollisuuden. Mikä onkaan ihanampi lahja, kuin kotitekoiset maustekurkut tai hillopurkit. Jos kierrätät lasisia säilyketölkkejä on niissä monesti rumat, logoilla koristellut kannet. Onneksi ne on helppo tuunata mieleisekseen pienellä vaivalla.

Nykyisin monesta kaupasta saa värikkäitä kontaktimuoveja, joilla saa esim. kaapille uuden ilmeen nopeasti. Itselläni jäi pieni pätkä kuviollista fixiä hyllyn perukoille, joten päällystin sillä rumat lasipurkkien kannet. Nyt säilyketölkkejä kehtaa antaa ruokalahjaksikin, kun rumat logo-kannet on tuunattu piiloon.

Piirrä kannen avulla ympyrä fix-kalvon taakse ja leikkaa n. 1 cm reunavaralla ympyrä irti. Poista taustapaperi ja asettele säilykepurkin kannen päälle. Tämä kannattaa tehdä siis jo suljetuille purkeille. Painele ensin keskeltä kalvo tasaiseksi ja sen jälkeen reunat pullonkorkkimaiseksi rypytykseksi reunoille. Koristele halutessasi kauniilla nauhalla tai narulla.

fixaaminen
Värikkäät kontaktimuovijämät on kiva hyötykäyttää säilyketölkkien koristamiseen.





suolakurkut


Kasvihuonekurkku käy meustekurkkujen tekoon yhtä hyvin kuin avomaankurkkukin.





Maustekurkut


Tarvitset:



  • 1,5 kg kurkkua (avomaan- tai kasvihuonekurkkua)

  • lasisia säikepurkkeja kansilla (n. 6 keskikokoista)


Mausteliemi:



  • 1,5 l vettä

  • 4 dl väkiviinaetikkaa

  • 1,5 dl taloussokeria

  • 1,5 rkl merisuolaa

  • 1,5 rkl sinapinsiemeniä

  • 1,5 rkl kokonaisia maustepippureita


Lisäksi:



  • 2 kpl keltasipulia

  • n. 10- 15 kpl valkosipulinkynsiä

  • kruunutilliä

  • mustaherukan lehtiä






Pese kurkut hyvin ja viipaloi siivuiksi.

Kuumenna lasipurkit reilu 100 asteisessa uunissa ja nosta pöydälle jäähtymään. Keitä kannet kiehuvassa vedessä ja nosta talouspaperille kuivumaan.

Kuutioi sipuli, ja viipaloi valkosipuli.

Mittaa mausteliemen aineet kattilaan ja keitä 5-10 min hiljalleen.

Kasaa purkeihin kerroksittain kurkkusiivuja, sipulia, valkosipulia, tillikukintoja ja mustaherukan lehtiä. Kaada kuuma liemi purkkeihin niin että kurkut peittyvät. Päällimmäiseksi kannattaa kasata mytty tillikukintoja ja mustaherukan lehtiä, jotta kurkut pysyvät varmasti liemen alla.

Sulje kannet tiiviisti, anna jäähtyä ja säilytä pimeässä, alle +10 asteessa taataksesi parhaan säilyvyyden.

maustekurkut

Takuuvarma peltipizzapohja (kaksi pellillistä)

peltipitsa

Monesti ohjeissa neuvotaan, että pizzataikina kannattaa tehdä hyvissä ajoin ja käyttää juurta. Näin saa pohjasta paljon maistuvampaa, kun juuri tuo omaa sävyänsä taikinaan. Itselle pizzanhimo iskee yleensä kuin salama kirkkaalta taivaalta, joten ei ole aikaa odotteluun. Siksi käytänkin monesti olutta pizzapohjataikinassa tuomaan makua.

Ohjeen määrästä saat kaksi pellillistä retrohenkistä peltipizzaa tai neljä kappaletta pienempiä pyöreitä pizzoja. Itse paista nämä kotoisat peltipizzat mahdollisimman alhaalla uunissa, jolloin pohja paistuu hyvin ja täytteet eivät pala.




Peltipizza


2 pellillistä 

Pizzapohja:


(Riittää kahteen pellilliseen)

  • 1 pullo olutta (0,33l)

  • 1/3 tl suolaa

  • 2 tl kuivahiivaa

  • 8 dl puolikarkeita vehnäjauhoja

  • 1 rkl öljyä

  • jauhoja kaulintaan


Pizzakastike:


(Riittää kahteen pellilliseen)

  • 370 g (1 tlk) paseerattua tomattia

  • 1 tl sipulijauhetta

  • 1 tl paprikajauhetta

  • mustapippuria

  • n. 1 tl suolaa

  • (ripaus sokeria)

  • 5 valkosipulin kynttä murskana

  • n. 2 tl sriracha-kastiketta tai maun mukaan (voi korvata chilijauheella tai jättää pois kokonaan)

  • oreganoa

  • basilikaa


Täytteet:


(Riittää kahteen pellilliseen)

  • 300 g pizzajuustoa

  • 1 pieni punasipuli siivuina

  • 100 g sinihomejuustoa

  • 300 g kebabsuikaleita

  • valkosipulimurskaa

  • oreganoa






Pohja:


Kuumenna olut 42 asteiseksi ja lisää puolet jauhoista, joissa lisättynä kuivahiiva. Sekoita suola ja lisää myös loput aineet . Vaivaa n. 10 min. Pehmeämpi taikina on helpompi muotoilla jauhojen avulla pellille, joten älä tee liian kovaa taikinaa.

Anna taikinan levätä liinan alla kastikkeen valmistuksen ajan.

Kastike:


Mittaa kaikki aineet kattilaan ja anna hiljalleen muhia levyllä n. 15 min. Tarkista maku.

Voit käyttää oreganoa ja basilikaa joko tuoreena tai kuivattuna.

Kasaaminen:


Kuumenna uuni 250 asteeseen.

Jaa taikina kahteen osaan. Ripottele pellin kokoiselle leivinpaperille ohuesti jauhoja ja samoin myös taikinalle. Painele levyksi ja auta tarvittaessa kaulimella.

Sivele tomaattikastike pohjalle, sitten pizzajuusto ja haluamasi täytteet.

Paista uunin alatasolla n. 15 min.

 

peltipitsa