Kirkkaan vetensä ansiosta Puruveden muikut sisältävät paljon d-vitamiinia. |
Viikko sitten tuli syötyä pitkästä aikaa pieniä muikkuja. Monesti kalatiskit tarjoavat vain isoja vanhempia muikkuja, sillä kalojen käsittelijät karttava pienien muikkujen puhkomista. Sen kerran kun pienen pieniä muikkuja saa, on ne ehdottomasti paistettava voissa rapsakoiksi.
Neulamuikku ei ole mikään erillinen kalalaji, vaan se tarkoittaa pieniä ohuita muikkuja. Nämä omani taisivat olla jo neulamuikkumääritelmän ylärajalla pituuden suhteen. Pienen kalan ruodot ovat niin pehmeitä, että ne syödään kokonaan ja ruotopelkoistenkaan ei tarvitse syömistä jännittää.
Asumme Uudenmaan maakunnan suurimman järven lähellä, ja ihmettelen miksi paikallista kalaa on niin vähän tarjolla. Johtuuko se saasteista vai kalastajien puutteesta, mene ja tiedä. Ainut ovelta ovelle kiertävä kalakauppiaskin myy vain eksoottisia pakastekaloja isoissa tukkupakakuksissa. Lähin kaupan tiski tarjoaa itämeren kalaa ja Saimaaseen kuuluvan Puruveden muikkua.
Hyviä Suonteen muikkuja koko pienen ikäni syöneenä, täytyy kyllä todeta että ei Puruveden muikkuja turhaan kehuta Suomen parhaiksi. Vesi on kristallin kirkasta ja se vaikuttaa paljon myös kalojen d-vitamiinipitoisuuksiin. Nimisuojattu Puruvedenmuikku sisältää mittauksien mukaan 19 mikromilligrammaa d-vitamiinia 100 grammassa kalaa. (Lähde: http://www.puruvedenmuikku.fi/)
Kalan suolaamiseen kannattaa valita teollisten käsiteltyjen suolojen sijaan pehmeämmän makuista meri-tai ruususuolaa myllystä tai mortellilla hienoksi jauhettuna. Monet käyttävät vaalean kalan maustamiseen valkopippuria,vanhojen "värioppien" mukaan, mutta itse käytän tummaa maustepippuria maun vuoksi. Kalat leivitän gluteenittomilla tattarijauhoilla, jotka nekin maultaankin sopivat hyvin muikun kanssa.
Rapeaksi paistetut muikut
Gluteeniton,2-4 hengelle
- n.400 g perattuja pieniä muikkuja (päättömiä tai pää mukana maun mukaan)
- 1 dl tattarijauhoa (tai mantelijauhoa vhh-versioon)
- 1 tl jauhettua merisuolaa
- ripaus jauhettua mustapippuria
- reilusti voita paistamiseen
Huuhdo kalat ja kuivaa ne liinassa. Mittaa isoon kulhoon jauhot, suola ja maustepippuri.
Itse tykkään ripauttaa vähän suolaa ja pippuria suoraan kaloihin ennen jauhoittamista, mutta tämä ei ole välttämätöntä, sillä jauhoseoksessakin on suolaa.
Kieputa muikut jauhoissa ja paista sopivissa erissä pannulla rapeiksi. Isommat muikut kannattaa paistaa molemmin puolin näteissä riveissä muutama minuutti per puoli, mutta aivan pikkuruiset paistuvat sekoittelemalla/nostelemalla varovasti niitä sekaisin pannulla.
Kun kalat ovat rapsakoita, maista onko tarpeeksi suolaa ja lisää sitä pintaan tarvittaessa.
Nyt kyllä tässä olkein kuolaan sillä paistetut muikut ovat niin hyviä.Olen saanut niitä ystäväni lapsuudenkodissa Mikkelissä,ja voi kun ne olivat hyviä,ja takuulla tuoreina ostetut.
VastaaPoistaTuoreus on kyllä valttia näissä kaloissa. :) Tuolla Mikkelin "lähellä" Joutsassa lapsuuteni asustelleena tottunut muikkukauppiaisiin, jotka tuovat kotiovelle kalat, mutta täällä nykyisessä hyvä jos kaupasta saa. :P
PoistaSavolainen äitini paistoi muikut aina niin runsaassa voissa, ettei niitä tarvinnut paljon käännellä. Voissa uppopaistettuja :)
VastaaPoistaTuota uppopaistamista täytyisi kyllä kokeilla. Niin paljoa en ole raaskinut voita pannuun pistää, vaikka "nykynormejen" mukaan paljon voita käytänkin. :)
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Poista