Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kasvis. Näytä kaikki tekstit

Keltainen kesäkurpitsakeitto



Puutarhassa kasvaa vielä kesäkurpitsaa, joten siitä saa maukasta sosekeittoa nopeasti. Osan lohkoin ja pakastin myöhempää käyttöä varten.

Kevyen makuinen kesäkurpitsa saa potkua curry-jauheesta ja täyteläisyyttä antaa kasvipohjainen kerma.

Kaviaaria kasvissyöjille?



Ikea-reissulta mukaani tarttui myös ruokapuolta. Mukavaa kun jo legendaarisiksi muodostuneita lihapullia ja puolukkahilloa saa myös kotiinsa ostettua.

Olen maininnut aiemminkin täällä blogissa,  kun kokeilin Cavi-Art merilevämätiä. Nyt vastaava tuote osui silmiini Ikean herkkutorilta, joten en voinut vastustaa kiusausta olla ostamatta.

Joissakin merilevästä tehdyissä mädinkaltaisissa tuotteissa oli ainakin yhteen aikaan lisättynä myös jotain aineksia kalasta. Luultavasti tarkoituksena tuoda sitä oikeaa mätimäistä makua, mutta en muista tähän hätään mikä merkki oli kyseessä. Kaupan kylmähyllyissä on onneksi jo monia eri vaihtoehtoja, joten varmasti sieltä löytyy jokaiselle se mieluisin merkki ja maku.

Ikean purnukan kyljessä kerrotaan tuotteen olevan kaviaarinvastike merilevästä ja värivaihtoehtona on oikeaan kaviaariin viittaava musta, tai kirjolohen mätiä jäljittelevä oranssi.

Maku oli aika pehmeä, mutta mukavan suolainen ja suutuntuma oikean mädin kaltainen.
Jos et ole kalan tai oikean mädin ystävä, kannattaa merilevälle antaa mahdollisuus, sillä sipulisilpun ja tuorejuuston kera loihdit juhlalliset suupalat hetkessä.

Näin keväällä ulkoa löytää jo monenlaista villiyrttiä, joita voi käyttää pienten cocktailpalojen koristeluun ja maustamiseen. Itse poimin pieniä siankärsämön lehtiä, mitkä menivät sellaisenaan suupalojen päälle koristukseksi. Niiden ehkä jopa hieman mausteinen maku sopii hyvin merilevämädin kanssa yhteen,  ja voisin jopa  sanoa, että pienet siankärsämön lehdet näyttävätkin kauniimmilta kuin ne iänikuiset tillitupsut.



Merilevä cocktailpalat



  • merilevästä valmistettua mätiä 

  • vegaanista tuorejuustoa (tai tavallista jos maitotuotteet käy) 

  • ruissipsejä

  • punasipulia

  • siankärsämön lehtiä 

Siankärsämöitä löytää nurmikoilta ja pientareilta helposti. Poimi puhtaalta paikalta pieniä versoja ja huuhdo ne viileällä vedellä.

Sivele pienellä lusikalla ruissipsin päälle tuorejuustoa, aseta lusikallinen merilevämätiä sen päälle.

Kuutioi punasipuli aivan pieneksi terävällä veitsellä ja koristele mädin pinta sillä ja muutamalla siankärsämönversolla.



Nopea jälkiruoka chiasta




Chian siemenet ovat olleet pinnalla jo jokusen vuoden ja nykyisin niitä löytää onneksi monesta tavallisesta ruokamarketista. Siemenet ovat pieniä ja kovia, mutta nesteeseen joutuessaan ne turpoavat hyytelömäiseksi sammakonkuduksi. Omassa käytössäni olen huomannut, että happamiin mehuihin tai maitoon ne eivät niin hyvin turpoa, kun taas kasvimaidot puolestaan ovat erittäin hyviä mm. chia-vanukkaiden valmistamiseen.

Käytän monesti vaniljalla maustettua soija- tai kaurajuomaa, joka chian siementen kanssa sekoitettuna muuttuu nopeasti herkulliseksi jälkiruoaksi makeannälän iskiessä. Sekaan tai pinnalle voi pilkkoa hedelmiä tai marjoja maun mukaan. Helppoa ja nopeaa, eikä sieltä epäterveellisimmästä päästä!


Vaniljan makuinen chia-vanukas


yhdelle

gluteeniton, maidoton, vegaaninen, kananmunaton



  • 1 dl vaniljan makuista kaura- tai soijajuomaa

  • 1 rkl chian siemeniä

  • 1 (veri)appelsiini

Sekoita vaniljajuoma ja chian siemenet sekaisin ja anna turvota n. 10 min, kunnes seos on vanukasmaista.

Pilko sekaan appelsiini tai muu hedelmä ja nauti heti tai säilytä jääkaapissa syöntihetkeen.

Tämän voi sekoittaa esimerkiksi illalla valmiiksi jääkaappiin, jolloin aamupala on valmiina odottamassa.



Kuohkea sorbetti veriappelsiinista



Suosikkihedelmäni sesonki on taas alkanut! Nimittäin veriappelsiinia löytää kaupoista taas tammikuun lopusta aina maaliskuulle. Veriappelsiinin punaisuus vaihtelee paljon lajikkeesta, viljelypaikasta ja -ajasta riippuen. Veriappelsiini tarvitsee juuri oikeanlaisen ilmaston, jotta punainen väri muodostuu. Oivallisin paikka tälle hedelmälle on Sisilia, mutta muutamassa muussakin maassa on onnistuttu viljelemään veriappelsiineja.

Veriappelsiini ei nimenä ole kovin mairea, sillä itsekin kieltäydyin jo nimen perusteella sitä maistamasta vuosia sitten. Mutta kerran kun on makuun päässyt, menee niitä alkuvuodesta kilotolkulla. Maku on hieman tummempi ja happamampi kuin tavallisissa appelsiineissa, ja se käy hyvin lisäkesalaatteihin, kuin sellaisenaan syötäväksi.





Halusin kokeilla sorbettireseptiä veriappelsiinin mehusta, mutta en jotenkaan pidä ajatuksesta valkuaisvaahdosta raikkaan sitruksen kanssa. Siksi keksinkin kokeilla jokin aika sitten hitiksi noussutta vegaanista marenkivaahtoa korvaamaan valkuaista. Vegaaninen valkuaisvaahto tehdään säilykepapujen suolaliemestä, jota vatkataan niin kauan, että seos muistuttaa valkuaisvaahtoa. Monissa ohjeissa käytetään kidneypapujen lientä, mutta tällä kertaa itse käytin isojen valkoisten papujen lientä. Tähän ohjeeseen saa hyvin käytettyä monesti hävikkiin menevän papuliemen ja maittavan papuruoan päälle voi nauttia raikkaasta ja kuohkeasta sorbetista.
Sorbetin kuohkeuden salaisuus piilee vegaanisessa marenkivaahdossa.

Sorbetti onnistuu loistavasti ilman jäätelökonetta, kunhan vain muistaa käydä sekoittamassa massaa pohjasta 30 minuutin välein ensimmäisten kolmen puolentunnin aikana. Näin vaahto ja mehu eivät erotu liikaa ja seos jähmettyy tasaisesti.

Käytin sorbetin valmistukseen hieman glukoosisiirappia, joka on gluteenitonta, mutta varmista aina gluteenittomalta syöjältä, käykö kyseinen tuote hänelle.


Kuohkea sorbetti veriappelsiinista


vegaaninen, gluteeniton, kananmunaton

n. 900 ml

  • 1,5 dl säilykepapujen suolalientä (esim. kidney- tai isot valkoiset pavut suolaliemessä 380 g/230 g)

  • 1 dl taloussokeria

  • 0,5 tl vaniljasokeria

  • 2 dl veriappelsiinin mehua (appelsiinin lihaa voi olla joukossa)

  • 0,75 dl glukoosisiirappia



Kaada pavuista liemi vatkauskulhoon ja mittaa joukkoon taloussokeri ja vaniljasokeri. Vatkaa yleiskoneessa voimakkaalla nopeudella n. 20 min, kunnes liemi muistuttaa valkuais- tai kermavaahtoa.

Sekoita toisessa kulhossa veriappelsiinin mehu ja glukoosisiirappi sekaisin ja nostele papuvaahto mehun joukkoon. Kaada massa pakastusta kestävään kulhoon tai pestyyn jäätelörasiaan ja nosta pakkaseen jäätymään. Sekoita puolentunnin päästä sorbettia pohjaa myöten, jotta mehu ja vaahto eivät erotu. Toista sama vielä kaksi kertaa aina puolen tunnin välein. Anna jäätyä sen jälkeen vielä n. 2h.

Kuumenna vettä pienessä kattilassa ja pidä jäätelökauhaa siinä hetki. Kuivaa keittiöpyyhkeeseen ja kauhaise palloja sorbetista.

Borssia pikana moneen makuun




Borssin keittäminen on yleensä monen tunnin juttu pilkkomisineen ja keittoaikoineen. Välillä kun borssikeiton himo iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta, on ratkaisu hapankaali ja säilykepunajuurisuikaleet. Oikeastaan hapankaalista tulee minun mielestäni paljon maistuvampi keitto kuin raakakaalista tehtynä.

Lihaversioon olen käyttänyt miedosti savuisen makuista palvilihaa ja keittänyt keiton lihaliemeen. Nyt kokeilin palvilihakeiton rinnalla kasvisversiota kylmäsavustetusta tofusta, ja maistui se hyvin myös näinkin. Mietin kovasti millä korvaisin keiton kanssa syötävän smetanan vegaaneille sopivaksi. Kokeilin seostaa kauravispistä, johon lisäsin ripauksen suolaa ja etikkaa margariin kanssa. Tämä toimii myös ilman margariinia, jos rasvaa ei halua lisätä.




Vegaaninen borssikeitto


2 isoa tai 4 pientä annosta

vegaaninen, gluteeniton, maidoton, kananmunaton

  • 200 g kylmäsavustettua tofua

  • 1 pieni sipuli

  • 3 rkl öljyä paistamiseen

  • suolaa

  • mustapippuria

  • 1 tl timjamia

  • 1 tl sriracha-kastiketta tai ripaus chilijauhetta

  • 3 rkl tomaattipyrettä

  • 2 valkosipulin kynttä

  • 200 g hapankaalia

  • 200 g etikkapunajuurisuikaleita valutettuna

  • 5 keskikokoista jauhoista perunaa

  • n. 7 dl kasvislientä

  • 4 maustepippuria

  • 1 laakerinlehti

Vegaaninen smetana



  • 1 dl kauravispiä

  • 25 g vegaanista margariinia

  • ripaus suolaa

  • 0,5 tl etikkaa


Keiton valmistaminen:


Kuutioi tai murenna tofu kuuman kattilan pohjalle öljyn ja pilkotun sipulin kanssa.  Paista niin että sipuli pehmenee ja lisää tomaattipyre, pippuria, suolaa, srirachaa, timjamia ja puristetut valkosipulinkynnet. Sekoita sekaisin ja lisää valutettu etikkapunajuurisuikale, hapankaalit ja pieneksi kuutioksi pienityt perunat joukkoon.

Kaada kasvislientä niin, että koko seos peittyy sen alle. Lisää maustepippurit ja laakerinlehti joukkoon. Anna hautua n. 20 min, kunnes perunat ovat pehmenneet. Voit käyttää myös kiinteämpiä perunalajikkeita keitossa, mutta itse pidän jauhoisista, sillä ne kypsyvät nopeammin ja samalla suurustavat keittoa.

Lihaversion saat korvaamalla tofun palvilihalla ja kasvisliemen lihaliemellä.

Smetanan valmistaminen:


Pehmitä margariini ja sekoita kaikki sekaisin sähkövatkaimella nopeasti.



Energiapatukat (vegaaninen, maidoton, munaton, gluteeniton)



Joulupukki toi minulle salikortin ja olenkin nyt käynyt tutustumassa salielämän saloihin varovaisesti. Siellä ähkiessä energiantarve kasvaa ja monesti maha kurnii kovasti viimeisiä sarjoja tehdessä.  Muutaman kerran olen maistanut proteiini- ja myslipatukoita, mutta ne ovat makuuni hyvin kuivakoita ja imeliä. Proteiinipatukat ovat usein tehty heraproteiinista ja monen vatsalle nämä eivät siksikään sovi. Tavallinen ruoka olisi tietysti se kaikkein paras, mutta aina ei ole aikaa nauttia isoa annosta murkinaa, joten pikapelastukseen ja välipalaksi nämä ovat loistava vaihtoehto.

BBQ-kukkakaali eli cauliflower wings



Eipä ole enää montaa kuukautta grillikauteen! Päivät pitenevät ja valon määrä lisääntyy, joten on ihanaa suunnitella jo jotain kesäisiäkin juttuja. Tästä inspiroituneena tein kukkakaalia uunissa pienellä BBQ-sävytteisellä marinadilla höystettynä. Kesällä tämä onnistuu myös grillissä, mutta nyt tyydyin paistamaan ruoan sähköuunin vastuksien paahteessa.

Nettistä löytyy paljon eri versioita hakusanalla cauliflower wings, mutta sävelsin omani niistä aineista mitä kaapista sattui löytymään. Pinta saa hieman ruskistua uunissa tai grillissä, mutta jos et paahteisesta mausta niin välitä, voit kääriä kukkakaalit myös folionyytteihin.


BBQ-kukkakaali eli cauliflower wings


neljälle

gluteeniton, maidoton, kananmunaton, vegaaninen

  • 500 g kukkakaalia

  • 3 rkl tomaattipyreetä

  • 4 rkl oliiviöljyä

  • 0,5 tl valkosipulijauhetta

  • 1/4 tl sipulijauhetta

  • 1 tl savupaprikajauhetta

  • 1 mm jauhettua korianteria

  • 1 mm sinappijauhetta

  • 1 rkl sriracha-kastiketta

  • 1 tl valkoviinietikkaa

  • 2 rkl muscovado siirappia

  • 0,5 tl merisuolaa

  • mustapippuria

  • 4 rkl dukkah-siemenseosta

Revi kukkakaalista suupalan kokoisia kukintoja ja huuhdo ne siivilässä. Valuta kuivaksi ja sekoita kaikki mausteaineet laakeassa kulhossa. Lisää joukkoon kukkakaalit ja sekoita maustetahna niin, että se levittyy hyvin kukkakaaliin. Kaada marinoidut kukkakaalit pieneen uunivuokaan, ripottele pinnalle dukkah-seosta ja paista 225 asteessa n. 20 min.

Kauramaidon haastaja?



Monella on varmasti lapsuusmuistoja talkkunaan liittyen. Mummot laittoivat talkkunajauhoja viilin sekaan tai perhe nautti kesän ensimmäiset tuoreet mansikat talkkunan ja maidon kera. Talkkuna sisältää paljon kuituja ja ravinteita, joten tätä jahoa voisi kutsua oikeaksi mummojen superfoodiksi, joka on valitettavasti jäänyt myslejen ja muiden murojen jalkoihin nykypäivänä.

Talkkunajauhon koostumus vaihtelee sen mukaan, mihin päin Suomea suunnistaa, mutta pääsääntöisesti se on tehty esimerkiksi ohrasta ja kaurasta. Itselle tutuin on hämäläinen versio, johon lisätään myös hernettä.

Jauho tehdään kypsistä jyvistä, jotka vielä paahdetaan ja sen jälkeen jauhetaan. Tämä paahtaminen on mielestäni juuri se juju, joka tuo ihanan rustiikkisen maun. Tätä en kyllä lapsena osannut juuri yhtään arvostaa, niin maun kuin näönkään puolesta, mutta näin aikuisena tulee syötyä talkkunajauhoa viikottain eri muodoissa.

Lähivuosina on ollut pinnalla monet kasvimaidot, kuten esimerkiksi kauramaito, joka valmistetaan yksinkertaisimmillaan kaurahiutaleista ja vedestä. Mielenkiintoni heräsi, mitä kävisi jos moista juomaa kokeilisi talkkunasta. Väri ei tietenkään vastaa kaunista vaaleaa maitoa, vaan lähinnä maitokahvia, mutta maku on mielestäni sitäkin parempi.
Talkkunajuomalla täytät päivän kuitu-ja hivenainetarpeita helposti.

Illalla mittaa ainekset kulhoon ja nostaa yöksi jääkaappiin ja aamulla onkin sitten kuitueliksiiri valmista. Maku on ihanan paahteinen ja ehkä jopa hieman pähkinäinen. Talkkunajuomaa voi käyttää sellaisenaan tai lisätä smoothieihin tai syödä marjojen kanssa. Monipuolinen ja maukas tuote siis.

Yksi suosikkini on aamuisin lasillinen talkkunajuomaa, johon on puristettu sitruunan mehu. Tämä maku vaatii joiltain ehkä hieman totuttelua, mutta itselleni se maistuu ilman makeutusta sellaisenaan.

Talkkunajuoma



  • 3 rkl talkkunajauhoa

  • 3 dl vettä

  • (makeutusta, esim. agavesiirappia tai hunajaa)

Lisää yhtä ruokalusikallista kohden 1 dl vettä. Anna seoksen seistä jääkaapissa n. 8h, makeuta halutessasi ja kiepauta vielä blenderissä tai sauvasekoittajalla sileäksi. Nauti heti sekoittamisen jälkeen.


Talkkuna-smoothie


kahdelle

  • 200 g marjoja tai hedelmiä

  • 3 dl talkkunajuomaa

  • ripaus vaniljaa

  • (makeutusta)

Mittaa kaikki aineet sekaisin ja aja sileäksi blenderissä tai sauvasekoittimella.



Vegaaninen tomaatti-papudippi



Tammikuun kunniaksi kasvisherkuttelu jatkuu. Vegaaninen kidneypapudippi sopii moneen. Käytä leivän päällä, salaateissa, tai dippaukseen.


Tomaattinen kidneypapudippi



  • 285/170 g kidneypapuja suolaliemessä

  • 50 g aurinkokuivattua tomaattia öljyssä

  • 1 kpl valkosipulinkynsiä

  • 0,5 dl oliiviöljyä

  • 1/4 tl paprikajauhetta

  • ripaus cayennepippuria

  • suolaa

  • mustapippuria

  • (tarvittaessa tilkka vettä)

Huuhdo pavut siivilässä kylmän veden alla ja anna valua hetki. Kaada kaikki aineet tehosekoittimeen tai sauvasekoittimen kulhoon ja jauha niin kauan, kunnes massa on tasaista. Maista ja lisää tarvittaessa suolaa. Voit ohentaa seosta hieman vedellä, mutta tämä ei ole välttämätöntä.

Koristele halutessasi tilkalla oliiviöljyä.



Valkosipuliset leipätikut



Kuivahtaneet paahtoleivänpalat saavat uuden elämän, kun ne käyttää mausteiden kera uunissa. Rapeat leipätikut sopivat keiton kaveriksi, juustotarjottimelle tai muuten vain naposteluun ja dippailuun. Yrttejä ja mausteita varioimalla saat mitä erilaisempia makuvaihtoehtoja.




Tällä kertaa tein aika klassisen makuyhdistelmän leipätikkuja, jotka tarjosin pehmeän kasvissosekeiton kanssa. Keittoreseptiin pääset tutustuaan tästä linkistä. Tarjolla oli myös edellisessä postauksessa mainitsemani kidneypapudippi, jonka resepti on myös tulossa blogiin.


Rapeat valkosipulileipätikut


kahdelle

kananmunaton, maidoton, (vegaaninen leivästä riippuen)

  • 4 kpl paahtoleipäsiivuja

  • 2 kpl valkosipulinkynsiä

  • 2 rkl oliiviöljyä

  • mustapippuria

  • suolaa

  • yrttejä

Leikkaa leipä n. 1,5 cm paksuisiksi tikuiksi ja asettele ne pienelle uuninpellille leivinpaperin päälle. Murskaa valkosipuli pieneen kulhoon ja lisää sen sekaan oliiviöljy ja ripaus pippuria ja suolaa. Sirottele seos leipien päälle ja paista 200 asteessa n. 15 min, kunnes leivät ovat rapeita. Ripottele pinnalle halutessasi yrttejä, esim. persiljaa tai korianteria tai ruohosipulia.

Samettisen pehmeä, vegaaninen palsternakkakeitto




Uusi vuosi ja uudet kujeet. Joulun pyhät vedin kinkkua ja muita herkkuja napaani  kaksin käsin, joten nyt maistuvat hieman kevyemmät ruoat. Kaapeista sai samalla käytettyä juureksien ja valkoviinin jämät, jotka yhdessä tekivät maistuvan keiton. Tämä sopii hyvin myös juhlallisempaan tilaisuuteen, esimerkiksi loppiaiseen.




Pehmeät sosekeitot ovat pakkaspäivien lämmike ja vegaanista viiniä käyttämällä se sopii myös vegaaneille. Hassulta kuin se kuulostaakin, kaikki viinit eivät ole vegaanisia, sillä niitä on monesti kirkastettu eläinperäisillä tuotteilla.

Seurakseen keitto sai valkosipulisia leipätikkuja ja tomaattista kidneypapudippiä. Näistä reseptit myös tulossa blogiin myöhemmin, joten pysy kuulolla.
Uunissa rapeaksi paahdetut leipätikut maistuvat pehmeän sosekeiton kanssa.


Pehmeä vegaaninen palsternakkakeitto


kahdelle

vegaaninen, maidoton, gluteeniton, kananmunaton



  • 100 g kuorittua palsternakkaa

  • 1 sipuli (n. 70 g)

  • 2 rkl oliiviöljyä

  • 200 g kuorittua jauhoista perunaa

  • 0,75 dl (vegaanista) valkoviiniä

  • 4 dl kasvislientä

  • suolaa

  • mustapippuria

  • persiljaa

  • pinnalle oliiviöljyä

Lohko kuorittu palsternakka ja sipuli. Kuulota niitä öljyssä niin, että sipulit pehmenevät, mutta eivät liikaa ruskistu. Lisää perunat ja valkoviini ja anna kiehua ilman kantta n. 5 min.

Lisää joukkoon kasvisliemi ja ripaus suolaa ja keitä hiljalleen kannen alla n. 30 min. Soseuta sauvasekoittajalla sileäksi ja mausta pippurilla ja persiljalla. Lisää tarvittaessa suolaa.

Koristele tilkalla oliiviöljyä.

Lämmin myskikurpitsakeitto

kurpitsakeitto-000540

Täällä Uudellamaalla on lunta tullut oikein kunnolla muutaman päivän, ja olipa ihanan näköistä käydä pieni kävelylenkki lumisessa metsässä. Tämän jälkeen maistuu lämmin keitto, ja sen valmistaakin nopeasti kurpitsasta.

Myskikurpitsa on maukas ja helppo kurpitsalajike. Passelin kokonsa puolesta se ei unohdu jääkaapin pohjalle pilaantumaan, kuten isommille kurpitsoille on tapana käydä.

Oman lisänsä tuo pekoni, joka antaa täyteläistä makua ja mukavaa suutuntumaa tuovat pekonin seassa paistetut kurpitsan siemenet. Tällä kertaa jätin kerman pois keitosta ja siksi ruoka kelpaa myös maidottomille.

lumisade
Lumisen kävelylenkin jälkeen maistuu lämmin, pehmeän täyteläinen keitto.

kurpitsakeitto-000537

Niin hyvää, että ei lisukkeeksi voi sanoa... Kermaiset valkosipuliperunat uunissa


Takuu varma lisuke lähes kaikille liharuoille on klassiset valkosipuliperunat. Ne maistuvat hyvin myös kasvisruokien kaverina ja uppoavat monelle myös sellaisenaan.
Vaihtelua saa paistamalla perunat lihaliemeen ja tuhdimpaa annosta kaivatessa, lihaliemestä suurin osa korvataan kermalla.


Syksyisiin päiviin: Kurpitsakeitto



Olipa ihanaa tehdä kurpitsakeittoa pitkästä aikaa. Pehmeä keitto sopii hyvin syksyksi kääntyviin päiviin ja ei ole myöskään hinnalla pilattu.
Kaupasta saa myös suuria kurpitsoja, joten jos kaikkea ei tule kerralla käytettyä, kannattaa loppu kurpitsa kuutioida pakkaseen odottamaan seuraavaa keittopäivää.

Kurpitsakeitto

Neljälle



  • vajaa 1 kg painoinen kurpitsa tai isommasta lohko, kuorittuna n. 500-600 g kurpitsaa
  • 1 salotti- tai keltasipuli
  • 2 rkl öljyä paistamiseen
  • 1 tl paprikajauhetta
  • 2 kpl jauhoisia, keskikokoisia perunoita
  • 2 kpl valkosipulin kynsiä
  • 5 dl kana- tai kasvislientä
  • 1 dl kermaa
  • suolaa
  • mustapippuria
  • persiljaa


Kuori, poista siemenet ja kuutioi kurpitsa.
Käytä sipuli ja kurpitsat paprikajauheen kanssa kuumalla pannulla, kunnes sipuli pehmenee ja kurpitsa hieman tummuu. Lisää lopuksi valkosipulinkynnet murskana ja kuumenna vielä muutama minuutti.
Varo polttamasta sipulia ja kurpitsaa mustaksi, sillä muuten palanut maku siirtyy myös keittoon.
Kaada paistos kattilaan jossa on 5 dl kanalientä ja lisää myös kuutioidut perunat.
Kanaliemi siksi, että se käy kurpitsan kanssa hyvin ja antaa täyteläisemmän maun keittoon kuin kasvisliemi. Kasvisruokailijat voivat toki korvata kanaliemen kasvisliemellä.
Keitä n. 15-20 min, kunnes kaikki ovat pehmeitä.
Soseuta sauvasekoittajalla ja lisää kerma, pippuria, persiljasilppua ja tarvittaessa suolaa.
Ohenna tarvittaessa kermalla tai kanaliemellä.



Piparkakkutalon tapahtumia voit seurata myös:

Cavi-Art cocktailnapit


Pienellä vaivalla saat aikaan tyylikkäitä cocktailpaloja, jotka kelpaavat vaativampaankin makuun.
Cavi-Artin ansiosta sopivat kasvissyöjille. Voit halutessasi korvata levämädin myös oikeaan kalanmätiin.


Cavi-Art (merilevämäti) cocktailnapit

Näitä tarvitset:


  • 1 pussi ruissipsejä (esim. Linkosuo)
  • 1 prk smetanaa (n.120g)
  • 200g maustamatonta tuorejuustoa (Philadelphia)
  •  n.0,5 dl kuohukermaa
  • n. 80 g Cavi-Art merilevävalmistetta, eli noin puolipurkkia.
  • 1 iso tai 2 pientä punasipulia erittäin pieneksi kuutioituna
  • suolaa, mustapippuria,
  • tilliä hienonnettuna


Vaahdota tuorejuusto, smetana ja kerma tiukaksi vaahdoksi.
Lisää loppuvaiheessa sekaan sipuli, mausteet ja Cavi-Art.
Tarkasta maku ja laita massa pursotinpussiin.
Pursota seosta ruissipsien päälle ja koristele pienellä tillinoksalla tai nokareella Cavi-Art-merilevävalmistetta.
Jos pidät rapeista pohjista, tarjoa cocktailpalat heti, mutta itse teen nämä jo hyvissä ajoin jääkaappiin, jolloin pohjakin hieman pehmenee. Makuasia kummasta tykkää. ;)


Blinit ja Cavi-Art



Blinit ovat maukkaita köyhänmiehen mädilläkin, eli merilevästä valmistetuilla "kasvismädeillä". Marketeista löytyy jos minkä väristä pallukkaa, kirjolohenmädin näköisestä aina kaviaarin mustaan. Näiden kanssa on kala-allergisen silti oltava tarkkana, sillä joidenkin merkkejen tuotteet sisältävät kalaa jossain muodossa. 

Blinitaikinaan löytyy versioita joihin tulee olutta, ja taikinaa ei käytetä ollenkaan. Itse pidän blinitaikinasta, jonka juuri käytetään huoneenlämmössä, eikä sekaan lisäillä mitään oluita.

Huom. Taikina on aika iso, joten tarviettaessa voit puolittaa.

Blinit

Reilu 20-40 kpl pannun koosta riippuen

  • 1 litra täysmaitoa
  • 1 litra kuumaa vettä
  • 1 pussi kuivahiivaa
  • 1 kg tattarijauhoja
  • 200g vehnäjauhoja
  • 100g ruisjauhoja
  • 2rkl suolaa
  • 0,25dl voisulaa
  • 8 kpl kananmunia, keltuaiset ja valkuaiset eriteltyinä


Mittaa maito ja kuuma vesi isoon astiaan, mieluiten 10 litran ämpäriin. Tarkoituksena olisi saada nesteestä reilu kädenlämpöistä, jotta kuivahiiva alkaa toimia. Lisää seuraavaksi hiivat ja jauhot sekaan. Peitä taikina liinalla ja anna käydä huoneenlämmössä n. 12 h.
Taikina kannattaa siis tehdä vaikkapa aamulla ja antaa olla pöydällä koko päivän. Nosta se illalla kylmään, jolloin käyminen hidastuu ja ei pilaannu niin nomeasti kananmunia lisättäessä.

Seuraavana päivänä kylmään taikinaan vatkataan sekaan suola ja tilkka voisulaa.
Kananmunista erotellaan valkuaiset vatkauskulhoon ja keltuaiset saa heittää sellaisenaan taikinan sekaan. Varo ettei keltuaista joudu yhtään alkuaisen sekaan, sillä muuten valkuaiset eivät vatkaudu kuohkeaksi vaahdoksi niin hyvin.
Vatkaa siis valkuaiset vaahdoksi ja nostele se pienissä erissä taikinan sekaan varovasti, jotta kuohkeus säilyy.

Paistamiseen käytetään kirkastettua voita, sillä tavallinen voi palaa herkästi kuumissa lämpötiloissa. Saat sen tehtyä helposti sulattamalla voipaketillisen tai kaksi kattilassa ja antaa sulan nesteen kerrostua rauhassa.
Voita ei saa hämmennellä, jotta hera laskeutuu pohjaan. Kaada sitten kirkas rasva varovasti puhtaaseen astiaan ja heitä pohjalla oleva vaalea heramössö pois tai käytä se leivontaan.
Tätä kirkastettua voita voi käyttää kaikkeen paistamiseen, sillä se kestää kuumia paistolämpötiloja paremmin.

Blinipannu on yleensä valurautainen, mutta pieni lettupannu tai teflonipannukin käyvät. Pannun on oltava todella kuuma kun lisäät siihen reilusti kirkastettua rasvaa. Voita saa olla muutama milli ainakin pannun pinnalla, joten tässä ei kaloreita lasketa! 
Odota muutama sekunti että rasva kuumenee ja kauhaise taikinaa pannulle mieluiten metallikauhalla, jolloin sitä on helppo kopistella pannulla. Näin taikina levittyy paremmin tasaisesti.

Blinin annetaan paistua muutamat minuutit ja kun pohja näyttää kullanruskealta, on kääntämisen vuoro.
Kun olet kääntänyt blinin, odota pieni hetki ennen kuin lisäät taas rasvaa blinin päälle, sillä taikinan pinta kerkiää paistua kiinni ja pinnasta tulee tällöin rapeampi.
Eli kääntämisen jälkeen lisätään oiva loraus sulaa kirkastettua voita ja annetaan paistua kypsäksi hetki.

Tarjoile kuuma blini smetanen, pieneksi leikatun punasipulin, tillin ja Cavi-Artin kanssa. Mutta miksei myös oikea mäti tai sienisalaattikin tähän hommaan kelpaisi.